Tämän jaksoparan kirjoittaminen vaati ajan syyslomaviikon loppupuolelta nykyiseen lumiseen kauteen, mutta tulipa tehtyä. Kuvanlaadusta niuhottajille: Nytpä on osa kuvista Kuvasangosta kaivettuja, ja  jatkossa kaikki tulevat sitten sieltä! Esirippu avautuu, olkaapa hyvät!

 

Tässä on viimein toinen puolikas kaksosista, Káre. Hänestä uskallan veikata perijää, koska haluan kultasilmien periytyvän jatkossakin ja olevan Jorbanjargain tunnusmerkki. Varsinaiseen tarinaan kuitenki

Vilja hymyili onnellisena lukiessaan appensa vieressä. Kirja, jota hän pyöritteli käsissään piti sisällään raskausajan jumppaohjeita.  Hän odotti  kolmatta lastaan, vaikkei se vielä  juuri näkynytkään.

Puntti oli tulevasta erittäin iloinen, koska rakasti kaksosia ja pientä viherihoista Nilsiä. Neljäs lapsenlapsi olisi varmasti ukkinsa lellikki ja vanhempiensa tuleva tuiteli, vaikka hänen synnyttyään touhua tulisi varmasti riittämään.

 

Viljan maha paisui alati, ja pian hänen oli vaihdettava löysempiin vaatteisiin. Ihmissusi, joka odotti ”pentua” oli monien mielestä oudonpuoleinen näky, mutta Ailun mielestä Vilja oli kaikkine vikoineen maailman kaunein nainen, sillä hän ei lorvaillut, eikä pettänyt. Toisin kuin eräät.

Kuva on uponnut lietelantalaan...

Lastenlapsien seurasta huolimatta Puntilla tuli toisinaan tekemisen puute, joten hän avasi pienen kotistailaamon. Ensimmäisiin asiakkaisiin lukeutui tuo tuikeannäköineen mummeli, Mirjami Partapuoli, koska stailaamo oli suunnattu kypsemmille naisille. Vaikka Puntin mielestä hänen Mirjamille tekemänsä meikki oli aistikas, Mirjami oli toista mieltä ja marssi kiukkuisena pois maksamatta.

   Se sai Puntin taas vaipumaan masennuksen alhoon. Oliko hän tosiaan kaikkien naisten hylkimä heittiö, joka ei kelvannut muuhun kuin pojan lasten kaitsijaksi? Hän muisti taas Vanessan kanssa riidellyt päivät ja Maaretin hautajaiset, itkevän Leewin ja pienet Hannun ja Johannan, joita ei ollut Vanessan lähdön jälkeen näkynyt.

 

 

Oli jälleen täysikuu, ja ilta alkoi pimetä. Kaisa odotti Viljaa tulevaksi, sillä hän oli päättänyt selvittää Viljan paljastuneen salaisuuden läpikotaisin. Kaisan salainen toive oli saada purema  Viljalta ja päästä Kuunulvojain kiltaan, huhuttuun järjestöön, johon Kaisan ihastus väitti kuuluvansa. Kaisa ei ollut edes varma, oliko poika lainkaan ihmisusi, mutta ei kai puremasta haittaakaan olisi.

  Vilja saapui ja hänen puistattava metamorfoosinsa alkoi. Ystävälliset ja tutut silmät vääntyivät sieluttomiksi pedon silmiksi, lämpimät kädet, jotka olivat leiponeet vielä iltapäivällä pullaa, saivat karmaisevat kynnet ja harmaata karvaa. Viljan huulien välistä työntyi veitsenteräviä torahampaita ja suu vaahtosi raivokkaasti. Kaisa katsoi sitä kauheudesta lumoutuneena, eikä enää ollutkaan niin varma kaikesta.

 Kun muodonmuutos oli rauhoittunut, Kaisa uskaltautui kysymään:

- Vilja, puraise minua. Haluan ku-ku-kuulua Kuunulvojain kiltaan.

- Tyttö hyvä, ssse on vain legendaa. Tämä on vitsauss, kirouss joka turmelee elämän. En ssuosstu, kähisi Vilja.

   Kaisa juoksi pois, hänelle riitti. Hänen ihastuksensa olikin vain pelkurimainen valehtelija ja epärehellinen lurjus. Kaisa kokosi tärkeimmät tavaransa ja alkoi anoa stipendejä eri alueilta. Yliopisto olisi loistava paikka aloittaa itsenäinen elämä.

 

Kaisa lähti opistolle heti kun sai päätettyä paikan. Hän lähti samalle yliopistolle, missä Ailukin oli opiskellut. Puntti jäi kaipaamaan tyttöään, ainoaa linkkiä omiin lapsiinsa, mutta ilahtui, kun tyttö alkoi opiskella hyvään ammattiin, psykologiksi.

 

Kaisan lähdön jälkeen aika kului kuin pikakelauksella. Nils täytti viisi vuotta ja sai viimeinkin silmälasit. Pokat olivat sen verran hienot, että niiden saamista Nils juhlisti pomppimalla uudella lastensängyllään. Tuolla menolla ne särkyvät pian, olisi Vilja tahtonut pojalle huomauttaa, muttei hennonut, kun katseli tämän naiivia iloa niinkin pienestä asiasta kuin sängyn kimmoisa patja.

Káre ja Girstekin varttuivat pian Nilsin jälkeen kouluikään. Káre osoittautui sangen villiksi vekaraksi, vaikka eihän se ollut vanhemmille mikään yllätys. Hän myöhästyi aina koulusta ja sai kalkkismaiset aikuiset hermostumaan rikkomalla ikkunoita ja saippuoimalla kahveja ja konjakkilasillisia. Hänellä oli menoon sopivat, useimmiten rapaiset lappuhaalarit ja tuulen tuivertama tukkapehko. Jorbanjargojen pesukone pysyi pyörinnässä hänen ansiostaan. ( Káresta oli taas hieno kuva, mutta Vuodatus söi sen. No, lukekaa etenpäin, kyllä te vielä Káren tulette näkemään.)

 

Girste oli tyttömäisempi ja kiltimpi. Hänellä oli vaaleanpunainen kukkamekko, jakaukselle kammatut hiukset ja tasainen otsatukka. Girste teki aina auliisti läksynsä ja lauloi pyhäkoulun kirkkokuorossa. Káre oli sieltä heitetty ulos, koska hän oli ampunut pyhäkoulun vetäjää ritsalla rusinalla silmään ja vienyt salaa sammakon ehtoollismaljaan ennen jumalanpalvelukseen menemistä.

Girste oli enimmäkseen omissa oloissaan, maalaili vesiväreillä ja luki kirjoja. Hän usein pyyteli äidiltään, että tämä saisi hänelle kiltin pikkusiskon. Vilja vastasi Girstelle, että se voi olla mahdollista pian, sillä hän oli aivan viimeisillään.

 

Kauaa ei Girsten tarvinnut mankua, koska Viljan aika koitti viikon päästä. Hän oli herännyt yöllä hakemaan juotavaa keittiöstä, mutta pikkuinen olikin ilmoittanut tulostaan. Ailu oli sännännyt apuun ja ennen kuin ambulanssi oli ehtinyt paikalle, Vilja oli saanut pienen mustatukkaisen ja harmaasilmäisen, kalpean vauvan. Vauva oli Girsten suureksi pettymykseksi poika, ja se ristittiin Bieraksi.

Káren mielestä oli hauskaa tökkiä pikkuista silmään. Se olikin hänen lempiharrastuksensa ja jopa isoveli Nils äityi joskus mukaan pahantekoon.

 

Muutama kuukausi oli kulunut Bieran syntymästä, ja Káre ja Nils juttelivat tapansa mukaan äidin ja isän sängyllä istuen.

- Eikö Nils olekkin tylsää, että isi ja äiti tykkää vain siitä uudesta vauvasta?” Káre valitti veljelleen saameksi.

- Joo on, ja nyt äiti saa vielä uusia vauvoja, isi kertoi mulle niin. Eikä se saa vain yhtä vaan se saa monta, lääkäri oli kuulemma kertonu niin! hihkui Nils ylpeillen uusilla tiedoillaan.  Káre nyrpisti nenäänsä ja vonkaisi:

- Vauvat on tylsiä. Miksi ne ei voi syntyä vaikka kuusvuotiaina?”

 

 

Toinen Káren lempiharrastuksista oli tietokoneella pelailu. Hän pelasi lumilautailupeliä Hyppyrist! aamuin, illoin, ja silloin kun olisi pitänyt olla koulussa. Girste tuhahti Kárelle koulusta tultuaan:

- Miten Káre voit olla noin lapsellinen, isot tytöt leikkii poneilla ja kotista eikä pelaa tietsikalla.  Isääää! Káre näyttää keskisormea ja puhuu härskejä! Isäää-äää-ä!

Kárella oli hauskaa, kun hän livisti paloportaita pitkin pakoon vihaista Ailua.

 

 

Vilja, jonka raskaus ei vielä mahagotlereitten alta erottunut, vei parhaillaan nuorimmaistaan kaupan lisäaineita pursuavan kermavalmisteunelman tykö. Hänhän ei tunnetusti ollut mikään kokkikolmonen.

Vilja huokaisi ääneen. Joka paikkaan konttaavaa ja paljon huomiota vaativaa taaperoa tässä vähiten kaivattiin! Ja miten nopeasti pikkuruisen Bieran vauva-aika olikaan hulahtanut! Kohta koittaisi siis sekin aika, jolloin Nils hinkuisi mopokorttia ja Girste tilaisi postimyynneistä push-up- liivejä, hän ajatteli kauhulla.

Jokainen päivä viimeisen vuoden aikana oli ollut lähes samanlainen,  kun samat hoitorutiinit oli suoritettu tarkassa järjestyksessä: Bieran vaipanvaihto, syöttäminen, sitten aamiainen koululaisille ja niin edelleen. Niin se aika kuluu, tuumi Vilja hivenen tätimäisesti ja puhalsi  viimein kynttilät poikasen puolesta.

 

Biera ei vanhempien yllätykseksi näyttänyt kovin paljoa kummaltakaan siskoltaan, eikä varsinkaan veljeltään. Hänellä oli nätisti sanottuna pyöreämuotoinen nenä. Silmät olivat samanlaiset hyiset jäälinssit kuin papalla ja äidillä, mutta iho oli kauniin kalvakka. Suloinenhan Biera on taaperona, mutta entäs siitä eteenpäin? Sen vain yksin Gurami tietää (ja tietää Toyankin, muhahahaaha-ha).

 

 Vilja oli pyöristynyt taas reilusti ja antoi sen näkyä kuljeskelemalla pyjamassa kaiket päivät. Kuten Vilja oli jo raskauden aivan alussa saanut tietää, raskaus oli monisikiöinen, joten Vilja pullistui ja paisahti huomattaviin mittoihin. Hän oli aikamoinen näky kirkkaanvärisessä pyjamassaan ja suurissa rihkamakorvakoruissaan, ja kun lapset joskus kutsuivat kavereita kylään, Girsten mammuttiäidistä keskusteltiin vielä pitkään ekaluokan marttakerhossa.

Lasten määrän alati kasvaessa talon laajennus kävi välttämättömäksi, joten Biera ja tulevat pienokaiset saivat ihka uudet huoneet. Rahan puutteessa kovin paljon materiaa lapsille ei voitu kerätä, mutta Ailu ja Vilja korvasivat sen paljon tärkeämmällä rakkaudella ja huolenpidolla. Vaikka pikku Bieralla olikin vain yksi kehittävä leikkikalu ja kierrätyskeskuksesta noudettu lastulevykehto,  niin hän oli onnellinen leikkiessään isän kanssa helikopterileikkiä, joka oli poikien ihan oma juttu. Isälläkin oli riemukasta, kun taas oli talossa polvenkorkuinen pikkupoika, jolle opettaa makkaran syömistä ja sormivärillä maalaamista.

 

Vilja heräsi eräänä syksyisenä iltana synnytyspolttoihin, joten hänet kiidätettiin hetipikaa lähimpään terveyskeskukseen. Ailu ajoi kieli vyön alla halki öisen kotikunnan ja ehti saada yhdet ylinopeusmätkyt ennen kuin sai kiidätettyä kärsivän rouvansa  auttavien käsien luo.

  Vuorensaaren terveysasemalla syntyi sinä yönä suloiset kaksoset, tyttöjä kumpikin. Kummallakin oli mustat hiukset ja kalpeansiniset silmät, toinen oli iholtaan hieman toista tummempi. Vaaleampi, veljeään Bieraa kovasti muistuttava neiti ristittiin Sire Jorbanjargaksi ja toinen, kippuranenäinen tytteli sai nimen Ebba.

Vilja oli ikionnellinen tytöistä, mutta päätti voipuneena heidän jäävän perheen pienimmiksi. Ailu oli samoilla linjoilla, vaikka hän ei olisi pistänyt pahakseen kymmentäkään lasta. Ailu näet ei paljoa lastenhoitoon osallistunut, eikä oikein ymmärtänyt Viljan väsymystä.

 

Kun pakollinen sairaalassaoloaika oli ohi, palattiin arkeen. Viljalla oli painajaismainen kiire koko ajan, kun talo oli täynnä pienokaisia ja Ailulla oli työkiireitä ylennyksen myötä. Viime yönä Vilja oli saanut nukuttua kaksi tuntia, sillä Sire oli huutanut vaippaihottumaansa koko yön. Iltapäivällä, kun koululaisetkin olivat tulleet kotiin ja hän ajatteli ottaa nokoset, penskat Bieraa myöten alkoivat karjua kuin demonien riivaamina. Vilja nousi huokaisten vaihtamaan pienokaisten vaippoja. Väsymys sumensi hänen silmiään.

 

- Minä en kelpaa mihinkään, olen laiska ämmä ja huono äiti, Vilja sopersi kyyneliensä lomasta, kun Ailu oli tullut huomauttamaan töistä tultuaan, ettei janssoninkiusaus ollut uunissa. Viljalla oli vauva sylissä ja tämä tutkaili suurin silmin itkevää äitiään. Ailu meni lykkäämään ruoan uuniin ja tuhahti vaimolleen:

- Älä jo houri, Vilja. Hyvin sinä minulle ja penskoille kelpaat, eikä ole Punttikaan valitellut. Häntä pystyyn, kyllä ne siitä vielä isoiksi kasvaa.

   Vilja yritti pyyhkiä kyyneltipat keltaisen jumpperinsa hihaan, muttei kyennyt. Hän lysähti parketille ja nukahti siihen. Ailu kirosi rumasti ja kävi viemässä vaimon sohvalle.

 

 

Puntti oli taas vaipumassa synkkyyteen, mutta hän oli sentään tiedostanut tilanteen. Ikävä kyllä Puntti ei yrittänyt hakea apua muilta ihmisiltä vaan tilasi eräästä postimyynnistä perinteisin menetelmin valmistettua zimzenialaista arsenikkijuomaa luettelon mukaan ”masennusta torjumaan”.  Hän oli salannut ostonsa nuoremmilta polvilta ja aikoi korkata hanaviininsä puutarhassa muitten katseitten ulkopuolella. Hän oli ottanut vanhan kunnon snapsilasinsa, isältä perityn sukukalleuden juoma-astiaksi.

  Paketin ohjeitten mukaan juoma pitäisi nauttia yösydännä, joten hämärän laskeuduttua harmaahapsinen vanha ukko hipsi ulos halki kuuran koristeleman puutarhan. Lunta ei ollut vielä tullut.

 

Ailun herätti koriseva rääkäisy ulkoa. Hän kiskoi laventelinsinisen kylpytakin päälleen ja juoksi paljasjaloin ulos. Puntti siellä yski ja kakoi jotain sangen radioaktiivisen näköistä tököttiä kurkkuaan pidellen. Ailu soitti ambulanssin, ja sillä kertaa nopea toiminta pelasti Puntin. Zimzenialaissotku kaadettiin mäkeen, mutta uppiniskainen Puntti oli säilönyt osan tinaiseen taskumattiinsa myöhempää käyttöä varten.

 

Lykantropinen Vilja oli täytättämässä poikaansa Bieraa. Hymyyn oli aihetta, sillä lapsena viikarista olisi vähemmän harmia ja pian tytötkin varttuisivat isommiksi ja omatoimisemmiksi.

  Tällä kertaa Biera sai itse puhaltaa kaakun kynttilät ja lausua toiveensa julki. Haparoivalla äänellä Biera julisti:

- Minä tahon junaraan.

 

 

Synttärikemujen edetessä sankarinkin ujous unohtui ja lapseksi kasvaneena  hän sai viimeinkin nauttia sängyllä pomppimisesta. Uusi, tai itse asiassa Bieralle uusi, kierrätyskeskuksesta haettu lastensänky oli onneksi kestävää tekoa vielä edellisenkin käyttäjän jäljiltä eivätkä sen jouset kärsineet Bieran riekkumisesta.

 Bieran huonetta oli pykätty uuteen uskoon, vauvanlelut oli raivattu nuoremmille siskoille ja pinnasänky oli annettu myös heille. Seinälle oli läntätty Bieran tumpeloilla käsillä tuhertamia, herttaisia rekkapiirroksia.

 

Pian vuorossa olivat pikkutytöt. Ailu oli ottanut syliinsä Ebban ja Vilja Siren. Kuin yhteisestä sopimuksesta he yhtä aikaa puhalsivat kakkujen kynttilät ja tytöt saivat lahjoja.  Koko laaja suku hurrasi, ja jänisräikät surisivat toitotustorvien säestäessä.

 

Sire Jorbanjarga, varma perijäehdokas, jollei olisi noita harmajia silmiä. Nätti tyttönen, muuta ei oikein voi sanoa. Sirelle sopivat vielä oikein hyvin nuo Peggysimsin kiharat.

 

 

Ebbastakin tuli suloinen pitkien palmikoineen, vaikka tuo nykerönenä arveluttaakin minua hiukkasen. Isänsä turpeaan partavärkkiin verrattuna Ebba on kuitenkin kuin siro haltiatyttö, mutta haltiatytöt eivät taida pulautella niin ahkerasti kuin kummallakin tytöistä oli tapana!

 

Monilapsisella perheellä ei aina ollut varaa maksaa kaikkia laskuja. Sen tähden  U. Ulosottosim- taiteilijanimella tunnettu ukko kaarsi pihaan rumalla pakullaan vähintään pari-kolme kertaa vuodessa perimään tavaroiden muodossa maksamattomia laskuja. Vilja sai stressistä näppylöitä ja aina laskujen eräännyttyä ja kassan paistaessa typötyhjänä hänen naamansa versoi vieri vieressä pahoja paukamia

U. Ulosottosim virnuili typerästi viedessään tällä kertaa sohvan, potan ja kirjahyllyn eli ainoat uutena ostetut kalusteet. Hänen pahanilkinen lärvinsä kauhistutti pientä Ebbaa siinä määrin, että pienokainen pökertyi. Puntti järkyttyi myöskin ja ryntäsi pihalle juoksemaan arkkivihollistaan kiinni. Kun U. olikin nopeampi, Puntti sai mielenvikaisuuden puuskan ja alkoi kopeloida povitaskuaan.

 

  Puntti nosti huulilleen pienen, myrkynvihreää kuplivaa juomaa sisältävän metalliputelin. Hän siemaisi pitkään ja hartaasti huudahtaen:

- Tällä kertaa sinä lurjus et pääse pakoon, erikoisjuoma antaa minulle bätmäninvoimat ja juoksen sinut kiinni! U. Ulosottosim, olet viheliäisin koronkiskuri näillä ma…

Puutarhasta kuului outoja ääniä. Ailu kuuli ne ja käski Viljan pitää lapset sisällä. Ulkona häntä odotti se näky mitä hän olikin pelännyt. Ailu soitti kauhuissaan hätänumeroon, ja pian ambulanssi tuli noutamaan Puntin. Enää Jorbanjargat saattoivat toivoa vain parasta.

Jokin musta oli kyllä häilynyt Puntin yllä ennen piipaan saapumista, mutta se oli hävinnyt yhtä äkkiä kuin oli saapunutkin. Olikohan kyseessä ollut itse Tuonen herra?

 

Kuinka höppänän Puntin käy? Millaisia perijäehdokkaita lapsikatraasta saadaan? Pettääkö Viljan lupaus? Tapahtuuko jotain yllättävää?

Ei vastauksia kysymyksiin, ennen kuin viisi tyyppiä käy kommentoimassa! Aion myös jatkossa linkittää kaikki kuvat  Kuvaämpärin kautta. Jos osaan ja viitsin, toive paremmista kuvista saattaa toteutua, lopullisesti.

 

-Adios, amigos, Gurami-

 

 

 

 

 

Osa kuusi pollottaa edessänne nyt, enkä tuhlaa aikaa valittelemalla teille, miten pitkään taas kesti ja miksi. Päivitän silloin kun minua huvittaa. Ai niin, jakso 6…

 

 

Kaksosten syntymän jälkeinen aika oli toisaalta työlästä, mutta myös onnellista aikaa. Tuoreet vanhemmat eivät juurikaan ehtineet huomioida toisiaan, kun suloiset pikkuneidit ja –herra työllistivät heitä aamusta iltaan. Vilja oli tietysti äitiyslomalla, mutta Ailukin oli anonut vapaata kertomatta kuitenkaan todellista syytä, olihan miehen synnyttämä alienlapsi sellainen asia, jota ei kannattanut kylillä huudella. Nilsistä päätettiin kertoa tarinaa, että hänet oli adoptoitu muualta. Saattaisi mennä täydestä lähitienoon taaperoissa.

 

(Tässä vanha kuva,  oikea, siis teinikuva on...  hmm, Nicaraguan kaakkoisosissa!?)

Niihin aikoihin Ailun siskopuoli Kaisa täytti kolmetoista vuotta. Hän ei enää viitsinyt juhlia syntymäpäiviään kaverikekkereinä vaan meni ystäviensä kanssa ostarille ja tuli kotiin takaisin hiustenleikkuun ja vaatevalinnan uusimisen läpikäyneenä. Hänellä oli villapaita ja kaulaliina.

   Kaisa kuului myös onnellisten sakkiin, koska hänen haaveensa tätiydestä olivat toteutuneet, peräti kolminkertaisesti. Hän vaihteli vauvojen vaippoja ja syötti heitä hymy korvissa asti aina koulusta ehdittyään. Girste oli tädin lempilapsi ja sai istua taajaan hänen sylkkylissään, eikä Kaisa välittänyt tippaakaan, vaikka Girste olisi oksenellut sylin täyteen menneenpäivän mehukeittoa. Se oli molempien mielestä vain hauskaa.

  

 

Viljan muriseva salaisuus oli käynyt Ailulle ilmi kaksosten syntymässä, ja hän ei enää pelännyt vaimonsa metamorfoosia samaan tapaan kuin alussa. He juttelivat usein illalla ennen nukkumaan menoa menneestä päivästä.

- Ailu… Olen tutkinut nettiä ja löytänyt sieltä erään klinikan sivut, sellaisen klinikan joka hoitaa tämäntapaisia ongelmia, Vilja kertoi miehelleen eräänä iltana väläyttäen kauhistuttavia torahampaitaan.

- Sehän on hienoa, kulta, mutta miten juttu jatkuu? Ailu kysyi.

- Oletko aivan tolvana, minä olen hakenut hoitojaksoa sieltä ja päässyt! Lähtö olisi ensi viikolla. Aion viipyä puoli vuotta, koska minut luokitellaan vakavaksi tapaukseksi ja tämä vaiva on aina rajoittanut elämääni. Ethän voi kieltää sitä minulta? Vilja kähisi lukien Ailunsa ajatuksia.

Ailu vei kätensä Viljan olkapäälle ja valitti:

- Meidän on vaikea pärjätä lastenhoidosta kaksinkin. Entä sitten yksin? En ole ehtinyt treenata punttisalilla moneen viikkoon!

- Miten voit rinnastaa halpamaiset kuntoharjoittelut samaan soppaan? Minun loppuelämäni on pilalla, ellen saa ongelmaa hoidettua! Pilalla, niin kuin se alkupuolikin! Lähden varmasti. Ja mitä lapsiin tulee, Kaisa auttaa sinua ja  voit turvautua lastenhoitajaankin. Sitä paitsi minua ei liikuta pätkääkään sen vihreän pojan kohtalo, se ei ole minun lapseni.

 Sanottuaan kaiken sanottavansa Vilja ryntäsi yläkerran pikkukamariin nukkumaan ja vältteli Ailua loppuviikon samaan tapaan kuin haisevaa tunkiota vältetään.

  Vilja pakkasi aikanaan laukkunsa ja lähti matkaan vailla katumuksen häivää.

 

 

Viljan hoitojakson aikana Puntti alkoi pelätä poikansa mielenterveyden puolesta. Puntin oli melkein helppoa ymmärtää hassahtaneita tekoja, kun hän muisteli aikaa neljin poikien kanssa. Ailu kävi lisäksi vielä fyysisesti erittäin vaativissa töissä kasarmilla ja tahti oli näännyttävä. Onneksi Ailun apuna olivat Kaisa ja Puntti, muuten tämä vaihe olisi johtanut vakaviin seuraamuksiin. Puntti vihasi mielessään Viljaa, joka oli jättänyt miehensä yksin huolehtimaan lapsista mennäkseen vain jonkun poppamiehen pakeille, josta ei todennäköisesti olisi mitään apua. Puntti toivoi, että Ailulle tapahtuisi jotain piristävää.

 

 

Yhtenä päivänä, kun Ailu saapui väsyneenä ja hikisenä töistä, oven edessä odotti tyrmäävä näky:  Nuori, punatukkainen ja siro kaunotar nojaili auringon lämmittämään tiiliseinään ja hyräili jotain polveilevaa ja vanhanaikaista sävelmää. Kaikista erikoisinta siinä oli, ettei naisella ollut sellaisia vaatteita kuin niillä tytöillä mitä Ailu oli nähnyt ajellessaan töistä kotiin, eli t-paitaa ja hamosta, vaan mahtipontinen sininen pitkä mekko. Mekko oli tismalleen sellainen, missä keskiaikaiset hovineidot poseerasivat Kaisan historiankirjan kuvissa. Naisen pitkä tukka oli kuitenkin ruokoton ja takkuinen ja kasvot puhtaat meikistä, mutteivät kurasta. Ailu ei uskaltanut ajatellakaan, millaisia syöpäläisiä naisen hiuspehkossa mahtoi majailla.

- Kuka sinä olet, tyttö pysäytti kysymyksellä. Ailu kynsi takaraivoaan ja vastasi ihmeissään:

- Minä olen Ailu Jorbanjarga ja asun tässä talossa. Oletko pummi, vai miksi sinä täällä oleskelet?

- Olen Leisa Sarastus, äh, eivät asiani oikeastaan kuulu sinulle. Haluan unohtaa entisen elämäni  siellä kaukana, kun minulle on kerran suotu kielten lahja parissanne. Olen kaksikymmentäkaksivuotias ja en lainkaan tiedä, miten minun pitäisi elää täällä. Jollei joku auta minua täällä, tuhoudun, sillä minulla ei ole enää muita mahdollisuuksia. Tee poikkeus, nainen aneli.

Ailu hämmästyi vieläkin enemmän. Naisen täytyi olla jonkinlainen roolipelaaja, joka oli liikaa harrastuksensa pauloissa. Hänellä oli myös ilmeisesti sellaisia ongelmia, jotka olivat saaneet hänet ajautumaan eroon perheestään. Ailu piti nuorta naista höyrypäänä.

- En lupaa vielä mitään. Tule silti teelle tuonne sisälle.

   Juotuaan teet Leisan kanssa Ailu sai selville, että hänen edessään istui kaunein ja mielenkiintoisin nainen, kenet hän oli koskaan tavannut. Aivan sama Viljalle, koska Ailu ei edes ollut aivan varma, palaisiko hän enää koskaan. Ailu rakasti omituista kulkijaa.

 

 

Leisa pyysi yösijaa ja Ailu suostui tietenkin. Hän sijasi tytölle sängyn Kaisan huoneeseen, koska Kaisa oli kaverilla yöpymässä. Hoidettuaan homman ja palattuaan alakertaan ilmoittamaan siitä vieraalle, Leisa kaappasi Ailun syliinsä. Ailu kietoi kätensä naisen luiseville olkapäille ja tunnusteli sormillaan takkuista tukkaa.

- Leisa, jää tänne. Lupaan auttaa sinua.

 

 

Leisa muutti todellakin Jorbanjargoille. Puntti suhtautui epäilevästi ”avunantoon”; tiesihän hän toki, mistä oli kyse. Ailu rakasti pikku hyypiötään ja ylisti häntä serenaadein ja oodein. Vilja ei pyörinyt enää hänen mielessään.

kuva helkkarissa

Ailu leikkasi Leisan täiset takut lyhyiksi ja osti tälle uusia vaatteita. Hän esitteli tälle elämää joka puolelta, ja edetessään opetustyössään pidemmälle Ailusta alkoi todella tuntua, ettei Leisa ollut ihan samalta planeetalta. Onneksi nainen osasi edes lukea!

   Leisa todella rakasti kirjojen maailmaa ja tuijotti pieniä mustia kirjaimia lumoutuneena niiden tarinoista. Jos hän ei kuherrellut Ailun kanssa, niin kädessä oli varmasti joku historiallinen romaani, jossa oli kulahtaneet nahkakannet ja kellastuneen paperin mystinen tuoksu. Leisa oli niitä lukiessaan täysin elementissään.

 

 

Ailu oli saanut töistään tuntuvia boonuksia voidessaan nyt keskittyä niihin täysillä, koska Leisasta oli iso apu lastenhoidossa. Rahoilla oli ostettu kaikenlaista ylellistä kuten poreamme. Ailu ja Leisa  juttelivat siellä aina kuin ehtivät.

- Leisa, minä aion esitellä sinut pian Puntille tyttöystävänäni. Vilja viip… eikun siis meillä on yhteistä aikaa vielä runsaasti jäljellä. Kai suostut? Ailu kysyi typerästi. Leisa ei empinyt hetkeäkään ja totesi:

- Jos aikamme on rajattu, toimi toki nopeasti. Olen jo tottunut pettymään.

Niin Ailu korvat möläytyksestä punoittaen puhui Puntille asiasta ja joutui hämilleen nähdessään Puntin hylkivän reaktion.

- Onneksi edes lapsesi ovat noin pieniä, saisit hävetä! sihahti Puntti hampaittensa raosta.

 

 

Puntti nousi rappuset yläkertaan ja antoi kyynelten valua pitkin poskia. Oliko hän tosiaan ollut niin surkea isä, että oli kasvattanut toisesta pojastaan aviorikkojan ja toinen oli katkaissut välit perheeseensä jo opiskeluaikoina! Vaimo oli jättänyt hänet ja toinen oli kuollut nuorena vielä raskaana ollessaan! Oulasta ei ollut kuulunut mitään neljääntoista pitkään vuoteen. Sen verran Puntti kuitenkin tiesi, että hän oli ajautunut rikollisuuden pariin ja istunut linnassa kun oli osallistunut kännipäissään kapakkatappeluun, joka oli koitunut jonkun kohtaloksi. Tapettu mies oli ollut Maaretin vanha ex ja paatunut juoppo ja naistennaruttaja, joku Karsta nimeltään. Huhuttiin, että hän olisi jopa Leewin biologinen isä! Niin, Leewi. Leewi oli valmistunut hiljattain lakimieheksi ja muuttanut paremman työtilanteen perässä Simerikkaan. Poika lähetti vain silloin tällöin kortin sieltä eli hänestäkään ei juuri koskaan kuultu. Kukapa olisi muistanut vanhaa Punttia.

 

 

Tytöt alkoivat olla jo isoja venkuloita, ja ensimmäinen vuosi oli tulossa täyteen. Nils oli täyttänyt vuoden neljä kuukautta aikaisemmin, mutta synttäreitä juhlittiin kaikille kolmelle yhdistetysti. Vieraita ei viitsitty kutsua, koska pikkuiset olisivat vain säikähtäneet ihmisvilinää.

  Puntti oli hommannut lähileipomosta kakut ja valmisteli juhlia touhukkaasti. Suuren päivän koittaessa kaikki oli hoidettu ja ensimmäinen vekara saatiin viedä kakun luo.

 

 

(Kakkukuvan söivät koit!)

Nils, vanhimpana ja ”viisaimpana”, vietiin ensin juhlimaan. Poika yritti kiskoa kynttilöitä ja tahmasi naamansa kermaunelman kuorrutteeseen. Kaiken härdellin jälkeen pikkuinen sai kynttilät puhallettua ja tuli vuoro antaa lahjoja. Nils sai uudet vaatteet ja hänet vietiin ihka ensimmäistä kertaa parturiin.

  Nilsillä oli kauniit, paksut ruskeat hiukset kuin isällään, mutta vaikka silmät hehkuivat samaa kultaa kuin Ailulla ja Oulalla, niin ne olivat suuret ja sameat. Onneksi poika näki sentään jotenkin, mutta hänelle pitäisi hankkia myöhemmin rillit, jahka ne pysyisivät päässä eivätkä tippuisi vessanpyttyyn kun Nils harrasti mielipuuhaansa.

 

 

 

Tytöt önisivät jo kiukkuisina sittereissään, kun tuli Girsten vuoro päästä puhaltamaan. Metakka herätti viimein myös Leisan huomion, ja tämä ilmestyi paikalle taas kohtuuttoman vähissä vaatteissa. Se sai Puntin kireän pinnan venymään vielä hieman lisää. Kuinka tuo outo hampuusi ilkesi pilata lastenlapsien syntymäpäiväjuhlat holtittomalla esityksellään! Olisi ollut parempi, jos koko elukka ei olisi välittänyt ilmestyä paikalle! Puntti hillitsi itsensä vielä hetken ja puhalsi kynttilät Girstesen puolesta, kuten myös piakkoin Kárenkin.

 

Ei saakeli! Taas puuttuu kuva1 Minä inhoan tätä! P####¤% S"14&890´´+´+^*!!!!!No Kárella kuitenkin on pieni nenä, musta lyhyt tukka ja isonpuoleiset kultasilmät, joissa on velmu katse.

 

Kummallakin tytöllä oli kiiltävänmustat hiukset perittynä Puntilta ja myös Viljalta ja hänen kroatialaiselta äidiltään. Girste oli saanut synnyinlahjaksi harmajat silmät sekä auringonpaahteesta helposti ruskettuvan hipiän. Siskonsa oli puolestaan kalpeampi ja omisti hätkähdyttävän kullankeltaiset silmät kuten sudella. Kalkkinaama oli myös tytöistä leikkisämpi ja villimpi. Káre saattoi tonkia potan sisälmyksiä riemuissaan tuntitolkulla ja levittää sitten löydöksensä vasta uusitun laattalattian rakosiin, kun taas Girste istui aristokraattisen jäyhästi hypistelemässä Leisan pukukankaita, joista tämä ompeli taidokkaita vaatteita, tai ängeskellä palikkapelin osasia koloihinsa edes kikattamatta, mikä on taaperotytölle kultamitalin paikka kilttiydestä.

 

Leisan kangaskasan luota kuului riemastunutta hihitystä, saksien naksetta  ja lopulta toruja. Káre oli katsos löytänyt kangassakset ja leikkonut arvokkaimpiin brokadeihin kurkistusaukkoja ja lopulta keksinyt alkaa leikkaamaan itselleen uutta muotikampausta. Touhu oli päättynyt lyhyeen, sillä Leisa oli saapunut kangaskaupasta ennemmin kuin oli aikonut ja huomasi tyllerön touhut. Káren kampaajanura jäi yhtä lyhyeksi kuin hänen uusi otsatukkansa eli kolmen millin mittaiseksi, kun pahantekoon puututtiin. Leisa huokaisi syvään. Tuosta tenavasta oli ainainen riesa.

  Lastenhuoneessa oli huomattavasti rauhaisampaa, koska siellä ”oppineiden seura” oli kokoontunut opettelemaan kellopelin pimputusta sekä palikkapelin taktiikoita. Girste ja Nils olivat ihanan rauhallisia verrattuna villiin Káre- kakaraan. Heihin Leisa ja muut olivat erittäin tyytyväisiä.

 

 

Puntti osallistui paljon lastenlapsiensa hoitoon ja kasvatuksen, ja lähes aina hänen sylissään keinui joku pienokaisista, tällä kertaa Nils.

   Kulloinkin vuorossa oleva mönkiäinen sai kuulla tarinoita merirosvoista ja jättiläisistä ja Nilsiä varten oli säästetty hurjimmat jutut, koska Puntti epäili tyttöjen kavahtavan niitä enemmän. Taas kerran hän oli väärässä, sillä Nilsiä nynnympää tenavaa tuskin oli. Nils puhkesi kyyneleisiin viimeistään siinä vaiheessa, kun sadussa alettiin kertoa vaikkapa Tuhkimon häijyistä sisarpuolista ja Pekan kana- laulun kettu oli jo ehdottomasti liikaa hänelle – ja Girstellekin. Káre puolestaan rakasti huimimpia seikkailuita ja hänen ensimmäinen sanansa oli ollut ”panttalivaunu”, jonka tyttö oli varmaan kuullut, kun Kaisa harjoitteli nykyaikaisesta sodankäynnistä kertovaa esitelmäänsä kotona. Huhhuh!

 

Puntti oli käynyt eläkkeelle jäätyään laiskaksi ja vietti aikaansa puoleen päivään saakka yöpaidassa liehuen ja haaveillen entisistä ajoista. Opiskeluajat pyörivät entistä useammin harmaapäisen ja paljasohimoisen miehen mielessä ja heilat ennen Vanessan ja Maaretinkin aikaa laukkasivat hänen mielessään lakkaamatta. Aina kuin talon ohi kulki joku yliopistolaistyttö, Puntti ei malttanut olla vislailematta perään. Hyi hyi Puntti, etkö voisi keskittyä ikäisiisi naisiin!

 

Puntti istui vaaleansiniseksi kaakeloidussa, ankeassa kylppärissä ja salakuunteli. Ailu jutteli puhelimessa seinän takana ja Puntti yritti epätoivoisesti selvittää, kuka oli linjan toisessa päässä. Voisiko se olla Vanessa? Ei oikeastaan, se kelmi oli lähtönsä jälkeen soittanut vain kahdesti, pilapuheluita kumpikin ja lisäksi hoitanut joitain eroasioita alkuvaiheessa. Mitäpä ex-akalla olisi Ailulle asiaa? Se ei todellakaan voinut olla Vanessa.

- Vilja kulta… Ailun ääni yritti pysyä uskottavana. Puhelin rätisi ja Ailu riensi alakertaan Leisan luo ja pian alkoi kuulua rajun riidan ääniä.

 

   Niinpä tietenkin! He olivat unohtaneet Viljan täysin! Hänen paluunsa oli viivästynyt, ja se pahuksen Leisa oli lorvaillut talossa niin kauan, että lapset tuskin muistivatkaan äitiään! Puntti jatkoi salakuuntelua, nyt alakertaan, mutta kyyläämisen riemu silmissä silti loistaen.

 

Leisa selaili sanomalehteä typertyneenä. Hän oli riidellyt Ailun kanssa juuri ratkaisevasti, mistähän syystä, sitä hän ei oikein ymmärtänyt. Ailu oli tullut aukomaan päätään laiskottelusta ja siitä, miten Leisa ei muka enää huomioinut häntä ollenkaan. Leisa oli tietenkin alkanut inttää vastaan, ja lopulta kärhämä oli kääntynyt käsikähmäksi. Leisan pieni mutta kipakka nyrkki oli lyönyt Ailulta irti kaksi hammasta ja Ailu oli antanut takaisin ainakin samalla mitalla ja käskenyt häipyä kauas hänen talostaan niin pian ja kauas kuin mahdollista. Leisa oli osannut odottaa pakkeja, muttei näin kipeitä sanan monellakin merkityksellä. Poskea kuumotti ja kieli palasi yhä uudestaan ja uudestaan tunnustelemaan tyhjiä paikkoja hammasrivissä. Hän oli nyt yksinkertaisesti tuuliajolla keskellä aavaa ulappaa. Missään ei näkynyt satamaa, eikä edes horisonttia. Leisa viskasi lehden maahan ja soitti taksin. Sanomalehdestä ei ollut ollut apua, joten olisi suunnattava kaupunkiin pummaamaan. Ylpeytensä hän aikoi kuitenkin säilyttää, eivätkä sossut saisi koskaan tietää puuttuvien etuhampaiden tarinaa. Nyt oli vain pärjättävä. Leisa poistui Jorbanjargojen talosta molemmat sydämet kiivaasti sykkien.

 

Kaksi kuukautta myöhemmin

 

 

Vilja oli palannut kotiin pari kuukautta sitten ja oli onnellinen niin. Hänen lykantropiaansa ei oltu saatu poistettua, mutta oireet olivat helpottuneet kovasti. Nyt salaisuudesta saattoi keskustella keiden tahansa kanssa ilman, että he kaikkosivat kavahtaen kauas pois. Viljaa mietitytti muuan toinenkin asia: hänen mieleensä oli palautunut paluuyö viikko sitten, ja piipahdettuaan lääkärissä hän oli saanut huomata olevansa pieniin päin. Onneksi Ailu oli ottanut asian hyvin ja Puntti oli melkein hyppinyt kattoon kuultuaan uutisen. Oi, miten pilvissä Vilja leijailikaan!

 

Taitojen opettaminen taaperoille oli Viljan mielestä mitä mukavinta puuhaa ja hyödyllistäkin. Palkitsevaa oli nähdä peikkotyttö Kárenkin oppivan pitkän opettelun jälkeen potalle ja istuvan siinä sävyisästi. Girste osasi jo puhua ymmärrettävästi. Ailu oli oma hellä itsensä ja taloustilannekin  oli mainio. Vilja värjäytti hiuksensa mielialansa mukaan iloisen punaisiksi ja antoi pitkien kutrien liehua vapaina lasten hypisteltävinä. Punttikaan ei vaipunut enää niin usein itselleen tyypilliseen melankoliaan, vaan touhusi lasten kanssa. Kaikki oli upeasti – Viljalle. Hänen ruusunpunaisien silmälasiensa läpi eivät näkyneet toisen naisen oleskelun merkit tai Ailun puuttuvat hampaat.

 

Jääkö Ailu koskaan kiinni?

Kuuluuko Leewistä tai Oulasta enää mitään?

Millaisia lapsista syntyy tai kasvaa?

Miten Kaisan ja Puntin kohtalot jatkuvat?

 

Vastauksia osassa 7!

 

-Gurami

 

Tässä se nyt viimein on: jakso 5! Viivytys johtui siitä, että päivitin myös toista tarinaani Koivuloita, ja laiskotti niin mahdottomasti. Lisäksi Jorbanjargoilla on niin hauskaa pelata, etten malta edes kirjoittaa osia. Nyt voikin huomata, että peliin on ladattu nipullinen uusia hiuksia ja uudet korvaavat silmät. Korvaavat ihotkin latasin, mutta ne eivät toimineet, vaan simien iho muuttui käsittämättömäksi numerosörsseliksi. Jos joku löytää hyvät zip-muotoiset, pienikokoiset korvaavat ihot, joissa on myös kauniit tummat sävyt, vinkatkaa ja linkatkaa. Ja kommentteja pitää latoa tiskiin!

( Huomasin jo vähän aikaa sitten, ettei arkistoni oikein toimi, vaan nelosjakson nimeä painaessa esiin tuleekin kolmonen. Korjaan asian heti kun viitsin.)

 

 

Juhlaputki ei päässyt vielä pitkään aikaan laantumaan Jorbanjargan/Hakkaraisen talossa. Kaisa täytti viisi vuotta ilman sen suurempia pirskeitä. Hänestä tuli äärimmäisen sievä tyttönen, oikein harmi etten voi tehdä hänestä perijää.  Kaisa ilahtui kouluun pääsemisestä kovasti ja oli mitä ahkerin oppilas. Puntti hellitteli Kaisaansa yhä lapsistaan eniten, vaikka hänelle olikin juuri syntynyt pieni Johanna.

 

Missäs on kaikki kakkukuvat?

Pikapuoliin Ailusta ja Oulastakin tuli teinejä. Heidän vahvat piirteensä vahvistuvat edelleen, joten Oulasta tuli siis huippuruma isoine nenineen.

 Ailu oli rauhallinen urheilijapoika, mutta Oulasta kehkeytyi pikemminkin oikutteleva taiteilijasielu. Siinä missä Ailu purki angstiaan lihasojentimeen, kävi Oula spreijaamassa seiniä sekä rähisemässä ja ryyppäämässä kylän poikien kanssa. Vanessa ja Puntti olivat autuaan tietämättömiä pojan epäilyttävistä harrastuksista, sillä ovela Oula piti koulumenestyksensä silti korkeana ja onnistui piilottamaan röökinsäkin.

   Leewin ja Oulan ennen niin veljelliset ja lämpimät välit pääsivät kiristymään pahanpäiväisesti kaikessa myllerryksessä. Pojat tappelivat alinomaa, ja Oulan nenä murtui näissä kahakoissa. Verissä päin he hakkasivat toisiaan vailla minkäänlaista veljesrakkautta. Oulan ja Leewin välit tulehtuivat lopullisesti juuri enne opiskelemaan lähtöä.

 

Pikku Hannukin näkyy ehtineen taaperosta tenavaksi. Hannu ei ole mikään silmänilo, muttei se haittaa, koska hän ei kuulu perijäsukuun.
Hannu pelaili isänsä kanssa palloa miesten kesken, koska tyttömäinen Kaisa ei tahtonut liata vetimiään ulkona. Puntti tunsi itsekin lapsellista riemua heitellessään poikansa kanssa palloa, koska hänen lapsuutensa ei ollut aina ollut mitään ruusuilla tanssimista. Jotenkin myös Maaret tulvahti Puntin mieleen. Tällä pallol me härnättiin toisiamme, muisti hän ja tajusi kaipaavansa vaimovainajaa vieläkin, näiden onnellisten vuosien jälkeen.

 

Kun Puntti ja Vanessa viimein huomasivat poikien kränän ja taistelun, he päättivät lähettää nämä opintielle yliopistoon. Paikaksi valittiin Aavikko-opisto Kalkkarokäärmeen lohduton ja ankea asuntola. Keltainen taksi vei Ailun, Oulan ja Leewin pois jo rakkaaksi käyneestä Hakkaraisen talosta. Yksi aikakausi oli päättynyt.

  Pitkän ja hikisen matkan jälkeen asuntolan harmaa hahmo piirtyi heidän eteensä. Taksimies heitti koko revohkan ulos ja jätti toistensa ja matkalaukkujensa varaan aloittelemaan sivistyksen hankintaa.

  Sivistyneeltä ei kyllä tuo heti puhjennut tappelu näytä, ja Ailu sai hävetä silmät päästään lapsellisesti käyttäytyviä veljiään. Hän kiiruhti sisään varaamaan huonetta ja sai sellaisen, jopa tietokoneella varustetun. Tulevaisuus näytti jo hieman valoisammalta.

 

Ensimmäiset päivät eivät olleetkaan niin hankalia kuin pojat olivat kuvitelleet. Asuntolassa asui mukavaa porukkaa, öykkäröintikavereita Oulalle ja tyttöjä iskettäviksi. Ailu löysi jo parin päivän päästä asuntolaan muuttaneen ujon Viljan. Vilja ei ollut erityisen kaunis tai sykähdyttävä, mutta hän sai Ailun heti kiinnostumaan. Vilja avautui hänelle käytännössä heti, ja pian Ailu huomasi olevansa älykkäässä, syvällisiä pohtivassa keskustelussa Viljan kanssa.

  Vilja oli erilainen kuin asuntolan muut tytöt. Hän ei lähtenyt bilettämään joka ilta ja elänyt vain miesten iskemistä varten. Hän oli älykäs ja mielenkiintoinen persoona. Keskustelu jäi pilkahtelemaan Ailun mieleen vielä pitkiksi ajoiksi.

 

Päivää ei kulunut, etteivät Oula ja Leewi olisi tapelleet. Eräänäkin iltapäivänä, kun Ailu tuli luennolta asuntolaan, hän sai ensi töikseen huomata nurkassa kytevän kaplakan. Pian se yltyi täysmittaiseksi taisteluksi.

  Ailu meni huoneeseensa häpeämään. Miten niin ihanista ja lämpimistä veljistä oli nyt tullut tuollaisia kriminaaleja? Mikä oli syy siihen, sitä ei tiennyt kukaan. Ailu oli kuullut veljiensä riitelevän perijäasioista ja jostain Joonas Karstasta, jota Ailu ei edes tuntenut. Hän epäili, että äidin viimeinen tervehdys saattaisi liittyä asiaan.

  Hän havahtui mietteistään vasta, kun asuntolan yhteispuhelin pärähti soimaan. Sen metallinen pirinä kuulosti nyt kuin joltain sulosäveleltä. Ailu kiirehti vastaamaan.

  - Halojaa, kuka siellä? Ai Puntti…

 

Pitkän keskustelun jälkeen Ailu sulki puhelimen. Hän värisi toisaalta innosta, mutta oli myös yllättynyt ja jopa vihainen. Ailu huoahti. Tämä muuttaisi kaiken.

  Puntti oli ilmoittanut Ailulle, että oli löytänyt Maaretin testamentin. Se ihmetytti häntä, koska oli luullut, että äiti ei ollut kerennyt sellaista tehdäkään. No, Puntti oli lukenut puhelimessa saamenkielisen tekstin ääneen ja Ailu oli siitä havainnut sanat poikani Ailu…perijä sittenkin. 

   Oulasta ei siis tulisikaan perijää! Kaikki rähinät ja tappelut olivat olleet turhia, kaikki se viha ja häpeä, mitä pojat olivat tahoillaan tunteneet! Kaikki kuulosti niin uskomattomalta, niin oudolta ja juhlalliselta. Toisaalta Ailu oli heti huomannut, ettei teksti ollut kovinkaan pätevää saamea eikä äidinkielenään saamea puhunut nainen olisi oikein voinut sitä kirjoittaa… vai oliko? Ailu tiesi myös, että Puntti oli alkanut opiskella saamea  Maaretin kuoleman jälkeen, joten oliko hänellä näppinsä pelissä?

  Yhtäkkiä Ailun mieleen tulvahti ajatus. Oliko Puntti tekaissut muka ”testamentin” välttääkseen Oula -rähisijän tulemisen taloonsa ja hyötyäkseen itse jopa teostaan? Olisiko isä, rakas isä voinut sellaista tehdä?

  Vilja kutsui Ailua yläkerran oleskeluhuoneeseen.He olivat tapailleet siellä jo useina päivinä. Ailu juoksi heidän tavanomaiseen tapaamispaikkaansa ja päätti syöksyä siihen, mitä tuleman piti. Ensimmäinen askel saattaisi hyvinkin liittyä Viljan valloittamiseen…

 

Vilja halasi Ailua tervehtien tätä iloisesti ja valitteli jäykkää niskaansa. Ailu suostui hieromaan Viljan kipeytyneitä lihaksia ja rupatteli samalla tytön kanssa. Vilja antoi jälleen kerran Ailulle kiehtovan kuvan itsestään, ja se sai nuorukaisen hymyilemään. Ystävyydestä kehkeytyisi vielä jotain.

  Iltapäivä kului rattoisasti jutellessa ja Viljakin hymyili Ailulle, silmiin katsoen. Olisiko jo seuraavan askeleen aika?

 

Ailu flirttaili Viljalle jatkuvasti, mutta vasta kun Vilja tuli lähemmäksi häntä ja vastasi flirttiin, rohkeni Ailu toteuttaa halunsa. Hän suuteli Viljan kanssa pitkään ja onnellisesti, ja maailman murheet tuntuivat siliävän saman tien. Mitä olisi väliä, kuka on perijä ja mitä on häpeä, kun Vilja oli lämpimänä hänen sylissään ja unelmat olivat täyttyneet? Koko maailma oli avoin, ja hän liihotteli taivaanrannan purppuraisissa pilvissä Viljan kanssa.

 

Illan tunteina Ailu tuli entistä varmemmaksi siitä, että Viljasta tulisi hänen rakastettunsa ja ehkä jopa vaimonsa. Viljakin näytti aivan umpirakastuneelta. Ailu oli jo mielessään päättänyt, ettei hän jäisi opistolle homehtumaan vaan muuttaisi niin pian kuin mahdollista perintötaloon. Vilja varmasti seuraisi häntä. Ailu aikoi myös pian kihlata tyttönsä. Tulevaisuus näytti ruusuiselta.

 

Seuraavana torstaina hän jo nousi taksin kyytiin palatakseen kotiin. Oula ja Leewi jäivät vielä haahuilemaan yliopistolle;  Leewi lukemaan lakia ja Oulasta Ailu ei edes tiennyt, mitä hän opiskeli.

  Ailu opintojen keskeytyminen ei haitannut. Töitä saisi myös lukion papereilla, jotka olivat Ailulla ihan kohtuulliset. Sitä paitsi jos Viljalla saisi rahakkaan työn, ei Ailun välttämättä täytyisi töihin mennäkään. Jos Vilja ylipäätään suostuisi muuttamaan yhteen.

 

(Tästä eteenpäin on pari kuvaa kanttuvei.)

Kotiin päästyään Ailu tahtoi hieman uudistaa ulkonäköään ja alkaa järjestellä elämäänsä uudelle mallille. Taakse oli jäänyt se epävarma, lihaksia treenaava teinipoika, joka ei oikein tiennyt mistään mitään. Lihaksiaan Ailu toki vielä treenasi, mutta nyt hänen elämällään oli tarkoitus. Huomenna hän esittelisi Viljan Puntille ja pyytäisi tätä luokseen asumaan.

  Onnea varjosti vain yksi asia: Puntin ja Vanessan liitto oli karahtanut kiville ja Vanessa, Hannu ja Johanna pakkailivat tavaroitaan. Kaisa jäisi asumaan Jorbanjargan taloon isänsä kanssa. Talossa vallitsi jotakuinkin masentunut tunnelma. Ailu olisi mielellään viettänyt iloista elämää ja riemuinnut sydämensä kyllyydestä, mutta tässä talossa se ei ainakaan nyt tainnut onnistua. Miksi kaikilla muilla meni niin huonosti, kun kerrankin onni potki Ailua!

 

 

Puntin silmäkulmassa kimalsi kyyneliä, kun hän jäi jo toisen  kerran yksin. Onneksi Vanessa ja hän olivat eronneet melko rauhallisesti ja Kaisa oli jäänyt Puntin luokse. Nämä asiat lievensivät erotuskaa. Ailunkin tuli melkein ikävä suloista pikku siskopuolta ja veikeää Hannua. Vanessaakin hän oli oppinut jopa sietämään näiden vuosien aikana. Talo kumisi tyhjyyttään, kun Ailu ja Puntti viimein uskaltautuivat sisälle. Tyhjyys tulisi vielä kuitenkin täyttymään.

 

Ailu halusi odottaa vielä hetken, ennen kuin houkutteli Viljan luokseen. Kihlajaisilo ei oikein sopinut vasta yksin jääneelle Puntille, mutta onneksi tämä osasi iloita nuorten onnesta. Vilja  suostui kuin suostuikin muuttoon ja lopetti opiskelunsa Ailun tähden. Samaan syssyyn saatiin vielä viettää Viljan kaksikymmenvuotispäivätkin, sillä Ailu oli sattunut pyytämään häntä luokseen juuri syntymäpäivänä.

Tällainen Viljasta tuli ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen. Hän tulee vielä läpikäymään useita sellaisia, kun olen aina ladattuani uusia hiuksia tahtonut kokeilla niitä Viljalla. Hän ei ole mikään Miss Radosims, mutta ei mikään suurrumiluskaan. Ihan siedettävä, mutta seuraavan perijän puolison tulen valitsemaan huolellisemmin.

  Viljan tyyli oli hieman tyttömäinen ja hän halusi laittaa kiiltävänmustat kutrinsa kahdelle somalle saparolle. Hän kävi penkomassa vielä Vanessalta jääneitä vaatteita ja valitsi viheriän kauluspaidan ja reisitaskuhousut sieltä. (Ne eivät näy kuvassa, vaan ruma ulkoilutakki, no huh yuuh!)

 

Ailu halusi olla kunnon mies ja etsi heti imagolleen sopivia töitä. Kun armeijakin oli vielä käymättä, päätti Ailu ryhdistäytyä ja käydä sen. Suoritettuaan pakollisen palveluksen hän jäi töihin kasarmille, jääkäriksi ja myöhemmin vielä alokkaita kouluttamaan. Hänen kovasta kunnostaan oli tällä alalla todella etua ja ylennyksiä satoi kuin räntää toukokuussa.

   Liikunnan ja työnarkomanian lisäksi Ailulla oli vielä yksi harrastus, tähtien tarkkailu. Hän oli saanut Viljalta kipinän tähän harrastukseen ja se todella oli vienyt hänet mukanaan…

  Eräänä yönä, kun Ailu oli ollut katselemassa kuunpimennystä, hänet oli vallannut outo tunne ja hän oli nukahtanut. Ja mikä oudointa, hereille Ailu oli havahtunut talon katolta. Olikohan saunakaljoilla osuutta asiaan? Vai Viljalla? Joka tapauksessa, jotain kummallista siinä oli tai kyseessä oli ollut vain mauton pila.

Kuva hiidessä.

Tuore kihlapari ei malttanut pitää näppejään erossa toisistansa ja makuuhuoneen sängyn jousitusta koeteltiin joka yö. Puntti makasi tuolloin yksin Leewin vanhan makuuhuoneen kapealla sängyllä ja mietti Vanessaa ja jopa Maaretia. Näinä yksinäisinä öinä Maaret oli tullut usein hänen mieleensä, enemmän kuin koskaan aiemmin. Olisinko mää vielä sun kaa yhes jos kualema ei ois erottanu meitä?

 

Ailu oli lihonut kovasti sitten viime kuukausien. Vilja moitti, että varuskunnan munkit olivat tainneet maistua liiankin hyvin ja käski Ailun mennä lääkäriin mittauttamaan kolesterolin huomatakseen, miten epäterveellisesti söi. Tutkimustulokset näyttivät kuitenkin vallan muuta. Hänen mahassaan kelli pieni vieras ulkoavaruudesta! Ihmettyneenä ja melkein häpeissään Ailu meni kotiin ja paljasti totuuden Viljalle. Vilja ei ensin uskonut, mutta katsottuaan röngtenkuvia  hänkin joutui toteamaan asian. Itse asiassa Vilja tuntui olevan innoissaan pienokaisesta. Taloa laajennettiin lastenhuoneella, sinne ostettiin sievä pikku liekku ja koko sisustus uudistettiin halvasta hienostuneemmaksi. Puun eri sävyt toistuivat joka huoneessa.

 

Vilja sen sijaan heti oksenneltuaan ensimmäisen kerran uudenkarheaan posliinipyttyyn tiesi, mitä tuleman piti. Puuhastelut olivat tuottaneet tulosta! Miten ihastuttavaa. Muut ottivat asian ihan niin kuin se olisi ollut itsestäänselvyys, olihan pienokainen tulossa, niin sama oliko niitä toinenkin. Saisiko tämä lapsi silti synnyttyään tarpeeksi huomiota, jos siitä kilpailemassa olisikin myös vihreä lapsukainen?

(huom. Viljan uudistettu ulkonäkö)

 

Aliensynnytys koitti aiemmin kuin kukaan oli voinut aavistaa. Vain muutamia kuukausia oli kulunut oudosta nukahtamisesta, kun pikkuinen jo pyrkikin maailmaan.

   Erinäisten kummallisten tapahtumien jälkeen Ailun käsillä kuitenkin lepäsi pieni vihervä olio. Hän muistutti ihmistä siinä määrin, että Jorbanjargat uskoivat voivansa peittää tapauksen outouden naapureilta. Ailu tahtoi, että hänen pieni lapsensa saisi turvallisen ja rauhaisan lapsuuden eivätkä sitä häiritsisi toimittajat tai tiedehörhöt.

 

Ailu laski hennon vauvansa kehdon pehmeisiin vällyihin. Lapsi hengitti rauhallisesti ja vääntelehti tällä oudolla planeetalla. Kaikkea sitä sattuikin.

  Lapsi osoittautui pikku pojaksi, ja hänet ristittiin Nilsiksi. Nilsillä oli valtavat lamppusilmät, mutta juuri samanlaiset kuin isällään värinsä puolesta.

 

Viljalla oli salaisuus. Hän oli pystynyt peittämään sen Ailulta tähän asti, mutta ei tiennyt, miten se jatkossa onnistuisi.

  Täysikuu lähestyi taas, ja se sai Viljan miettimään, kuinka kauan tätä näytelmää vielä voisi jatkaa. Tavallisen ihmisen näytelmää, joka ei pursunnut harmajaa karvaa tai teräviä kynsiä. Vilja oli ihmissusi.

  Häntä oli purtu lapsena, ja siitä lähtien susi hänen sisällään oli rajoittanut hänen elämäänsä. Leirikoulujen aikaan pikku Viljalla oli aina ollut kurkkumätä tai keuhkotauti, ja opiskelijabileisiin Viltsu ei vain jaksanut mennä. Vilja oli kurkkuansa myöten täynnä selittelyä. Kauanko tämä selitys vielä menisi läpi Ailulle? Lapsikin syntyisi pian, ja se tapahtuisi todennäköisesti täydenkuun aikaan, hänen tuurillaan. Kuka uskaltaisi auttaa synnyttävää hirviötä?(Taas olen mennyt ronkkimaan Viljan hiuksia.)

 

Ailu halusi pikimmiten naimisiin kihlattunsa kanssa, varsinkin kun oli vielä vauvakin tulossa. He päättivät järjestää talvihäät Maaretin muiston kunniaksi.

  Häät olivat hyvin pienimuotoiset, vain lähimmät ystävät ja perhepiiri. Ohjelmaan kuului tietysti lumisotaa.

 

Herkkä hetki toimitettiin ovenraossa, kun Ailu otti valkokultaiset topaasisormukset esiin ja rengasti nuorikkonsa. Vilja teki samoin Ailulle. Nyt he olivat herra ja rouva Jorbanjarga sekä pikku Nils, ja pian idylliä tulisi täydentämään vielä toinen tuiteli, toivottavasti tyttö. Vain Volvo puuttuisi.

 

Kolmen viikon kuluttua häistä, kun kuu oli täysi, alkoi Vilja saattaa lasta maailmaan, ihmissutena. Hän huusi apua, mutta katui tekoaan heti suljettuaan suunsa, sillä nyt viimeistään salaisuus paljastuisi.

 

Puntti oli kuullut kiljaisut pihamaalle ja ryntäsi auttamaan miniäänsä. Hän hyppäsi kuitenkin kauhusta ilmaan havaittuaan Viljan harmaan turkin ja torahampaat. Viljan sylissä sen sijaan lepäsi pieni lapsi, mutta kiljunta sen kun yltyi.

Puntti sieppasi tummatukkaisen tytön syliinsä, ja saattoi vain katsella, kun Vilja alkoi saattaa maailmaan kaksosparin toista puoliskoa. Onneksi synnytys oli helppo ja sekä äiti ja lapsi selvisivät ehjin nahoin siitä huolimatta, ettei lääkäri ehtinyt apuun.

  Viljan salaisuus oli paljastunut nyt Puntille ja Ailulle, mutta onneksi se ei järkyttänyt heitä paljoakaan. Enemmän Ailu oli kummastunut kaksosista. Kummatkin olivat tyttöjä. Tummat hiukset ja toisella harmaat, toisella kultaiset silmät. Tummempi, harmaasilmäinen nimettiin Girsteksi ja kultasilmä Káreksi. Heille ostettiin kehdot Nilsin huoneeseen ja Nils sai siirron yläkertaan. Ainakin nyt perhe oli täydellinen.

 

Tuleeko lapsia lisää? Millainen teini-ikä Kaisalle tulee? Millaisia lapsista tulee vartuttuaan? Tapahtuuko jotain yllättävää? 

Enemmän juttua tulee aika pian, kuvat on jo otettu osa kuutoseen, toivottavasti osa miellytti, ja joka tapauksessa heittäkää kommentteja!

-Gurami

 

 

 

Terve taas! Uutta osaa ei ole kiikarissa ihan heti, koska on hilla-aika enkä ehdi hömpätä koneella niin paljon kuin tavallisesti. Lisäksi pitää osallistua simimissikisaan ja miettiä uutta tarinaa. Uuden osan uskallan luvata koulun alun jälkeiselle viikonlopulle tai niihin aikoihin ainakin. Siitä lähtien päivitystauot ovat todennäköisesti noin kuukauden mittaisia. Toivon todella saavani uuden tarinani nettiin asti. Se vain tarkoittaisi vähempää kiinnostusta Jorbanjargojen tekoon... mutta en aio silti lopettaa niitä. Tätäkin tekstiä saa kommentoida ja udella kaikennäköistä, mutta älkää hyljätkö uusinta osaakaan. Kaikesta huolimatta lupaan kuitenkin jatkaa Jorbanjargoja. Tämä olkoon aina ykkösprojektini ja tarina vain maistopaloja...ellen innostu!

Tervehdys taas, osa 4 suvaitsee nyt ilmestyä peräti melkein ajoissa, mutta se voi aiheuttaa tylsistymiskatarria tai vastaavanlaisia oireita. Jos niitä ilmenee, kääntykää lääkärin puoleen  älkääkä kommenttien kautta minun… Lukeminen omalla vastuulla. Varoitus: Sisältää perijähöpinää ja lasten kasvua. Mutta tarinaan:

 

 

Vanessa ja Puntti olivat tuskin vielä tajunneet Kaisankaan syntymää, kun toinen yhteinen lapsi jo ilmoitteli tulostaan. Vanessa suhtautui asiaan yhtä luonnollisesti kuin Kaisan syntymään, vaikka oli kovilla hoitaessaan kahta taaperoa, huomionkipeää pikkuvauvaa ja vielä Leewiäkin. Onneksi Leewi oli ahkera poika ja muisti myös auttaa äitipuoltaan, vaikkei edes pitänyt hänestä.

- Pikkuveljien puolesta, ajatteli Leewi ja hinkkasi vielä loputkin törkyraidat vessanpytystä.

 

 

Puntti piti perheen leivissä käymällä töissä. Hän harjoitteli uutterasti ollakseen vieläkin arvokkaampi työntekijä ja ansaitakseen enemmän. Joka päivä hän sai ylennyksen, mutta kuva kertoo, mistä hän aloitti. Pohjalta.

 

 

Koska Puntti oli politiikkauralla, hän oli vakaasti sitä mieltä, että ulkomuodonkin tulisi olla vakuuttava. Hän lakkasi käyttämästä naurettavaa kimonoaan ja leikkautti partansa ja hiuksensa viimeisen bisnesmuodin mukaan. Kajalkynä heitettiin hevon kuuseen.

- Kyllä saan nyt satavarmasti ylennyksen, kun olen tällainen tyyliniekka, kehuskeli Puntti itseään ja keikaroi vielä tovin peilin edessä.

 

 Vaan tasan ei käy onnen lahjat. Puntti lobbasi muiden mielestä väärin ja siitä hyvästä hän sai kenkää. Jokin potkuissa kuitenkin riemastutti miestä ilmeestä päätellen. Onneksi ylennysbonusten takia rahatilanne ei ollut aivan hälyttävä. (Rahaa on noin 2000 simppaa.)

 

 

Jotain mukavaakin tapahtui välillä. Koitti kaksosten syntymäpäivä, ja sen suuremmitta juhlitta he siirtyivät seuraavaan ikävaiheeseen. Ailu täytti taas ensin. Kuvasta näkyy, että hän on vallan paljon äitivainaansa näköinen.

 

 

Oula täytti heti perään, ja hän paljastui täydelliseksi kopioksi äidistään, ellei mustaa tukkaa lasketa.

Ei hullumpaa, mutta  nenä ei kyllä ole kaunis…

 

 

Puntti ja Vanessa katsoivat parhaaksi, kun toinen lapsikin oli tulossa, avioitua kaikessa hiljaisuudessa. He vaihtoivat sormuksia olohuoneessa yläkerrassa. Puntti muutti nimensä Hakkaraiseksi, koska Vanessa oli tehnyt aloitteen.

 

Leewi, älykäs kun oli, oli löytänyt tien shakin ihmeelliseen maailmaan. Tuntikausia hän harjoitteli, hioi suunnitelmiaan ja kehittyi varsinaiseksi Kasparoviksi. Vanessaa huvitti katsella, kun Leewi kantoi ensin kuusiosaisen tietosanakirjasarjan penkin korokkeeksi ja alkoi liikutella hevosia, moukkia ja kuningattaria määrätietoisesti.

 

 

Kauaa ei tarvinnut Leewin yksikseen pelailla. Ailukin nimittäin kiinnostui pelistä ja liittyi Leewin seuraan.

- Miksi sinun hevonen söi minun moukan, vaikka hevoset syö kauraa, hämmästeli Ailu ja tyytyi vain katsomaan sivusta, kun Leewi teki hänelle shakin ja matin  seitsemällä siirrolla.

- Kysyisin pikemmin, miksi en laittanut hevostani syömään minua vastapäätä istuvaa houkkaa, naljaili Leewi velipuolelleen.

 

 

Lasten shakkipeli keskeytyi, kun Vanessan huulilta karkasi valittava voihkaisu:

- Leewi… hae Puntti, soita lääkäri…pian!  Leewi toimi salamannopeasti ja niin päästiin seuraamaan, kun Vanessa saattoi maailmaan pienen, harmaasilmäisen ja kalpean poikalapsen, joka nimettiin Hannuksi. Hannulla on samanlaiset korpinmustat hiukset kuin sisarellaankin.

 

 

Vanessa ja Puntti ihastelivat kilvan uutta, täydellistä pienokaistaan. Pojat nyrpistivät tulokkaalle nokkaansa; Kaisassakin oli heidän mielestään riittävästi kestämistä. He kuitenkin yrittivät totutella ajatukseen uudesta velipuolesta sen voimin, että eipä ainakaan Vanessa olisi kiireidensä takia heti tuppautumassa heidän seuraansa, kuten hänellä oli ollut tapana ennen lastensa syntymää.

 

 

Pian koitti sekin päivä, kun Kaisa muuttui rääkyvästä sinappitykistä suloiseksi leikki-ikäiseksi tylleröksi. Synttärikuvia ei ole…

Pojat eivät pitäneet laisinkaan pikkusisarestaan, vaan kiusasivat tätä koko ajan häijysti. Vanessa oli tietenkin tyttönsä puolella ja nuhteli heitä kaikesta mahdollisesta.

Vanessan kauhu oli kuitenkin suuri, kun hän näki tyttärensä pulipään.

- Miten hirvittävää! Ovatko isot pojat leikanneet sinun ihanat kutrisi pois, nyyhkytti Vanessa, kunnes muisti, että tytön hiukset eivät olleet vielä koskaan kasvaneetkaan.

Ajan myötä (Lue: peilillä käynnin jälkeen) Kaisa sai suloiset, mustina välkehtivät kutrit.

 

 

Puntin mieltä oli jo kauan vaivannut eräs kirja, joka oli möllöttänyt kirjahyllyssä niin pitkään kuin Puntti muisti. Hän oli tehnyt johtopäätöksen, että kirjan täytyi liittyä Maaretiin. Viimein, kun Puntti oli uskaltautunut avaamaan mystisen opuksen, hän joutui pettymään. Hän tavasi sisäsivujen otsikon ääneen tehtyään havainnon, että piteli käsissään jonkinlaista muistikirjaa:

- Mareha…beaivegirji, mitähän se voisi tarkoittaa, hmm?

Puntti ei ymmärtänyt lainkaan, mitä riveille oli kirjoitettu, mutta selvää oli kaksi asiaa: Kirja oli kuulunut Maaretille, koska sen sivut oli riipustettu täyteen Maaretin kulmikkaalla, kapealla käsialalla. Toinen ilmiselvä seikka oli se, että kirjoitus oli vierasta kieltä, arvatenkin saamea.

- Leewi! Tänne tai et saa viikkorahaa kuukauteen! raikui huuto Hakkaraisen talossa.

 

 

Leewi sai tehtäväkseen kääntää merkintöjä yhdessä veljiensä kanssa. Leewin huoneesta kuului uskomaton hihitys, kun pojat löysivät joitain ikäisilleen sopimattomia kohtia. Hihitys lakkasi kuin seinään, kun Leewi teki löydön. Hän hiljensi veljensä ja käski Puntin paikalle.

- Puntti, tämä on äiskän päiväkirja. Mutta ei siinä kaikki, löysin  myös jotain, joka voisi oikeasti kiinnostaa sinua. Siinä puhutaan jotain perijästä… Mikä on perijä?

- Käännä! kuului Puntin yksinkertainen komento.

Ja Leewi luki ääneen:

- Maaretin päiväkirja, tiistai 13.6.2005.

Rakas päiväkirja, olen tehnyt päätökseni. Enää ei tarvitse kuin kertoa pojille asiasta, mutta siirrän sen vuosien päähän; en voisi antaa itselleni anteeksi, jos he alkaisivat ymmärtämättömyydessään kiistellä asiasta ja pilaisivat niin välinsä. Olen pyöritellyt tätä asiaa mielessäni niin kauan, että uskon valinneeni oikein.

  Leewistä en tahdo perijää siksi, että hän on liian paljon iljettävän isänsä näköinen ja konkreettinen muisto hänestä. Rakastan häntä suunnattomasti, mutta jokin näkymätön voima estää minua tekemästä hänestä perijää. Pikku Leewi on niin viisas, että kyllä ymmärtää sen.

 Ailu… en oikein tiedä, mitä ajatella.  Hän hurmaava lapsi, mutten tiedä valitako häntä sittenkään perijäksi. Ailu olisi muuten oikein sopiva tehtäväänsä, mutta hän ei ole riittävän sosiaalinen ja vilkas. Pelkään, että hän ei tule löytämään puolisoa itselleen ja siihen sukumme sammuisi.

Jäljelle jäänyt lapseni, Oula, on tuleva perijä. Hän saa kuulla valintani aikuistuttuaan. Toivon, ettei kukaan pojistani luule, että rakastaisin heitä enemmän tai vähemmän kuin muita tämän päätöksen tähden. Tosiasiassa he ovat kaikki minulle yhtä tärkeitä, he ovat Puntin kanssa minulle kaikki kaikessa, koko elämäni.

 Yksi asia kuitenkin askarruttaa minua. Tiedän, että Joonas Karsta on aiheuttanut paljon mielipahaa lukemattomille naisille petollisuudellaan. Olisi ihanaa, jos joku laittaisi hänelle stopin, mutten ole valmis murhatyöhön. Hurja ajatus siihen liittyen pyörii mielessäni: Käskisinkö perijän ryhtyä siihen?

 Pojat, jos koskaan luette tätä, tai luen merkintäni teille, toivon ymmärrystä. Onnea perijälle ja muille, tasavertaisesti. Älkää koskaan kadottako kieltänne tai juurianne, pitäkää suvun lippua korkealla. Olin sitten vieressänne tai muualla, elävä tai kuollut, nuori tai vanha, hassahtanut tai järjissäni, toivon teidän tietävän tämän: Rakastan teitä, ikuisesti. 

 

Oula tuijotti tyrmistyneenä ja epäuskoisena. Oliko äiti tosiaan valinnut hänet, juuri hänet perimään talon ja kaiken, antanut hänelle arvokkaimman lahjansa. Mikä hänet oli erottanut veljistään, tehnyt niin ainutlaatuiseksi, että oli tullut valituksi, vieläpä sylilapsena. Sitten Oulaan hiipi syvä tyytyväisyys ja vastuuntunto ja hän otti kasvoilleen päättäväisimmän ilmeensä.

- Tämän minä vien kunnolla loppuun asti, otan elämäntehtäväkseni. Kukaan ei voi minua estää, ei edes Joonas Karsta.

 

 

Oula piilotti äitinsä päiväkirjan muiden kirjojen taakse, niin huolellisesti, ettei sitä enää kaivettaisi esiin. Hän yritti rauhoittua kaikin keinoin, mutta se ei oikein ottanut onnistuakseen. Oulaa ärsytti tavattomasti, että Vanessa ei ollut millänsäkään tästä mullistavasta tiedosta, vaan jutteli Puntin kanssa työasioistaan ja Hannun lähestyvistä syntymäpäivistä. Punttikaan ei tuntunut välittävän.

- Jos isi ja Vanessa eivät ymmärrä, täytyy puhua Leewin ja Ailun kanssa, totesi Oula ja kapusi rappuset yläkertaan.

 

 

Onneksi Ailu ja Oula unohtivat yhdessä kaikki vakavat asiat ja kävivät leikkimään autoillaan.

- Nyt Mersu kurvaa rapakosta ja kastelee sinun Action Man -ukon! riemuitsi Oula ja niin kaksoset uppoutuivat muoviautojen maailmaan.

 

 

Hannu oli seuraavien synttärijuhlien sankari ja komean kaakun luona hän siirtyi taaperoikään. Sisarukset hurrasivat ja soittivat jänisräikkiään, lukuun ottamatta Kaisaa, joka hänkin oli iloinen uudesta leikkikaverista.

 

 

Heti perään koitti Leewin neljätoistavuotispäivä. Ainoastaan Vanessa oli todistamassa tätä kasvupyrähdystä.Hän oli onnellinen siitä, että Leewi voisi pian auttaa yhä useammissa talon töissä ja häipyisi joskus yliopistoonkin. Varoitus: Seuraavassa kuvassa jotain kauheaa.

 

 

Katsokaa, mikä konkkanokka! Maaret taisi olla oikeassa siinä, ettei Leewistä kannattanut tehdä perijää. Huhhuh! No, ei se nyt niin paha ole, ihan ok:han Leewi on. Nenä vain sopisi mainiosti HRG-haasteen aloittajasimille tai petolinnulle.

 

 

Vanessa osoittautui hedelmällisemmäksi kuin kani, hän rupesi odottamaan taas vauvaa. Jostain syystä perheen joukosta ei kohonnut kovinkaan innokasta hurraahuutoa, kun hän toi uutisen julki.

Lapsirakas Punttikin hermostui hiukan vaimolleen ja muistutti, että talon tilat ovat rajalliset. Loppujen lopuksi hän kumminkin oli innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä.

 

Vanessa oli muutenkin kurja kokki, mutta raskauden aiheuttama väsymys usutti hänet vieläkin kehnompiin tuloksiin. Hän valmisti pöperönsä useimmiten pilaantuneista aineksista ja onnistui vielä polttamaan ne pohjaan. Kammottavista ruoista saivat kärsiä kaikki, mutta Puntti teki joskus itselleen onnistuneemman aterian. Lapsilla ei ollut valinnanvaraa: myrkyty Vanessan kököistä tai näly kuoliaaksi! Ailu valitsi ensimmäisen, mutta kärsikin lähes koko lapsuutensa ajan jatkuvasta ruokamyrkytyksestä.

 

Huonot ruoanlaittotaidot kävivät jopa vaarallisiksi siinä vaiheessa, kun Vanessa onnistui sytyttämään keittiön tuleen. Ensimmäisellä kerralla hän sai onneksi tulen talttumaan omin voimin vaahtosammuttimella. Hannun hän pelasti ensin kantamalla pojan alakertaan ja muutkaan eivät tulleet hankkimaan huonoa hygieniaa ylös, joten vahingot jäivät tällä kertaa väliin.

Toisellakin kerralla oli onni myötä:

- Liekkejä! Tulimeri valtaa kauniin kotimme! Vanessa hätääntyi, mutta onneksi älysi taas viedä Hannun alakertaan. Puntti sen sijaan säilytti tyyneytensä ja hälytti palokunnan paikalle. Lopulta kaikki koikkelehtivat palavassa keittiössä kauhistelemassa tulipaloa.

 

Onneksi palokunnan ripeä toiminta pelasti Hakkaraisten talon. Tämä riuska palonainen sai urotyöstään osaksi myös poikien ihailun.

- Minäkin haluan isona palomieheksi! ilmoitti Oula naiselle palvova katse silmissään.

Palonainen alkoi selostaa Oulalle letkujen käärimistä ja jauhesammuttimen testaamista, josta Oula tylsistyi kuoliaaksi ja alkoi suunnitella arkeologin uraa.

 

 

Puntti rakasti toki kaikkia lapsiaan, mutta pikku Kaisa sai hänet äitymään oikeaksi lässyttäjäksi.

- Isin pikku kulteli! Sano ISI! kehotti Puntti tenavaansa, mutta kun Kaisa vain katseli häntä pyörein silmin, Puntti päätteli taitojenopetuksen ajan koittaneen.

 

 

Alkoi raivokas koulutusjakso ja mahtimaidon avulla kumpikin taapero onnistui oppimaan kaiken. Varsinkin Kaisa oli oikein oppivainen tytteli. Puheopetus ja kävely sujuivat upeasti ja potalle taaperot opetti heidän isoveljensä Leewi. Hannu ja Kaisa olivat esimerkillisiä taaperoita!

 

 

Seuraavana opin askeleena Hannulle ja Kaisalle kaivettiin varastosta kavalkadi opettavaisia leluja.  Nekin saivat aikaan paljon hyvää. Oula ja Ailu menivät katsomaan taaperoiden huonetta ja oksennuskin oli Oulalta lentää, kun hän näki vanhoja tuttujaan.

- Kanikupoli… ei voi olla totta, vaikersi Oula ja yökkäsi teatraalisesti.

 

 

Koulunkäynti kuului luonnollisesti poikien elämään. Joka päivä tämä ruma ukko haki heidät kidutuskammioon. Kaikki olivat mallioppilaita ja saivat kympin todistukset. Puntti oli ylpeä lapsistaan, varsinkin silloin kun he kantoivat kotiin ainaisia palkintorahojaan.

 

 

Tuossapa se todistus onkin. Ei tullut ihan ekana päivänä, mutta jo toisena kummallekin. Puntti suhtautui kaksospoikien koulunkäyntiin kiinnostuneemmin kuin Leewin, ja jopa autteli heitä läksyissä joutessaan. Hän iloitsi koulumenestyksestä melkein yhtä paljon kuin pojat itse ja tarjoutui illalla tekemään poikien lempiruokaa keittiömestarin kanasalaattia Vanessan ryötteiden sijaan, ja se motivoi poikia vieläkin ahkerammiksi koululaisiksi.

 

 

Eräänä päivänä Ailu oli oivaltanut, että Vanessan pöperöistä ei tarvitse kärsiä enää kauaa, jos opettelee laittamaan ruokaa. Tuntikaudet poika paisteli kakkujaan leikkiuunissa eikä käräyttänyt niitä kertaakaan. Kokkiohjelmallakin pari pistettä hankittiin. Ruokaoppaista tuli Ailun pyhiä kirjoja ja hän painoi mieleensä omelettien ja omenapaistosten salaisuudet.

 

 

Oula puolestaan omistautui maalaustaiteelle ja oli poikkeuksellisen taitava ikäisekseen. Kukkataulu oli pojan toinen maalaus ja seuraavaksi hän siirtyi muotokuviin.

- Tua maalaushäkkärä oli kyl hyvä hankinta, Puntti mainitsi Vanessalle ja esitteli Oulan maalauksia vaimolleen. Vanessa ihastui ikihyviksi ja suorastaan rukoili omistakin lapsista tulevan sellaisia maalareita kuin Oula. Hän suostuikin olemaan seuraava maalausmalli.

 

 

Oula maalasi Vanessasta taulun, jossa hän luki kirjaa sohvalla maha pinkeämpänä kuin pallokalalla. Maalaus onnistui upeasti ja päätyi vanhempien huoneen seinälle. Seuraavaksi Oula ikuisti Puntin kankaalle. Sitten oli vuorossa Lentävää Hollantilaista esittävä kuva kaksospoikien huoneeseen.

 

 

Sillä välin kun yläkerrassa kehitettiin stipenditaitoja, tapahtui alakerrassa vallan muuta. Vanessan synnytys oli alkanut. Ilman vaikeuksia maalimaan putkahti isosisaruksiensa näköinen pikkutyttö. Nimeksi valittiin Johanna. Syntymää oli katselemassa ainoastaan Leewi, joka lähtee yliopistolle jahka on maksimoinut logiikan. ( Ehkä kunnonkin.)

 

 Elämä jatkui entisenlaisena. Pojat kävivät koulua…

 

 

… ja aikuiset työntekoa. Vanessakin meni töihin upeassa asussaan ja Puntti etsi uuden työn itselleen musiikin tiimoilta. Hän suorastaan paloi halusta kivuta arvoasemiin uudessa työssään ja kehitti taitojaan sekä hankki ystäviä. Kaikki tämä suuntasi rahavirrat Hakkaraisille, ja elintaso nousi.

Pojat lähtevät kaikki yliopistoon yhtä aikaa kunhan kaksoset ehtivät täyttää ja  anoa stipendejä. Siitä lisää seuraavassa jaksossa.

 

Siinäpä se,tällä kertaa tällainen. Kommentin jättäminen ilahduttaa aina, joten kommatkaa. Linkityksiäkin voin tehdä. Kiitos kaikille minut linkittäneille ja anteeksipyyntö niille, jotka olen unohtanut linkittää. Muistuttakaa, jos niin on sattunut käymään.

Seuraava osa sisältänee kotielämää ja vähän yliopistoa, mutta eipä siitä sen enempää. Se kuitenkin ilmestyy elokuun puolella, toivottavasti ennen koulun alkua. Kiitos ja kumarrus.