Älkää välittäkö osan kehnoudesta tai legacy challengen sääntöjen törkeästä rikkomisesta, koska Jorbanjargan tontti bugitti TOSI  pahasti ja osa kuvista hävisi taivaan tuuliin. Noin parikymmentä kuvaa koskien Maaretia tai Leewin lapsuutta on nyt jossain tuolla bittiavaruuden syövereissä.

 Mutta itse tarinaan:

Uusien vauvojen myötä saapui tilanpuute. Vaikka Puntti olikin laajentanut taloa, kaikki välttämätön ei siitä huolimatta mahtunut sisälle. Kun Jorbanjargat miettivät, mikä esine voitaisiin sijoittaa ulos, Maaret mainitsi lukeneensa lääkärilehdestä raittiin ilman terveydellisistä vaikutuksista sylilapsille.

Niinpä potta vietiin pihalle ja hajuhaitoista ei enää kärsitty.

Pikku Leewi oli huomaamatta varttunut jokeltelevasta pikkupojasta kouluikäiseksi rakkariksi. Vasta, kun poika oli jo vauhdikkaasti pyörähtäen varttunut tomeraksi kuusivuotiaaksi, (ja mie laholanttu en älynnyt ottaa synttärikuvia) Puntti töräytti oikein äänekkäästi pahvitorveen ja kiekaisi:

- Meiän poika on jo kuus vee, ja huamenna se menee kouluun ja toikkairissa on pian sama numero ko synttärikortissa! Leewi hämmästyi saamastaan huomiosta ja meni sohvalle pyörittelemään silmiään.

Rahaa oli taas saatu kerättyä sen verran, että elintasoa saattoi kohottaa hiukan joutumatta velkavaikeuksiin. Uusin ylellisyys oli ikioma huone Leewille. Huoneesta tehtiin samanvärinen kuin muustakin talosta eli sininen ja se sisustettiin hivenen merellisesti. Ikävä kyllä kaksosten huoneen  ahtaudesta ei päästy minnekään, vaan potta tuotiin sisälle, Leewin huoneeseen.

- Äiti, en tahdo tuota pottaa minun huoneeseeni, enhän mie tarvi sitä enää, vastusteli Leewi  äidilleen saameksi; Maaret oli näet tahtonut opettaa lapsensa saamenkielisiksi.

- Turha valittaa, luuletko, että meillä on varaa rakentaa erillinen pottahuone sille, kun sitä pian taas tarvitaan, hä, uhkaili Maaret esikoistaan tuimasti mulkoillen.

Potasta huolimatta Leewi suorastaan rakasti pikku kopperoaan. Monesti hän nautti tästä uudesta vapaudesta pomppimalla sängyllään niin, että jouset vikisivät valituslauluaan.

Olihan Leewi kuitenkin kunnollinen pikku kotiorja; häntä juoksutettiin viemään roskapussia, siivoamaan pihaa tai hoitamaan muita vastaavia hommia aina kun vanhemmat eivät ehtineet. Kuvassa hän tiskaa aterialta jääneitä tiskejä, vieläpä aivan vapaaehtoisesti.

 Aika somahan tuosta oikeastaan tuli. Mokomakin täydellinen pienoisunelmavävy!

Tässä pikkuprinssi vielä poseeraa olkkarissa. Kultasilmät, kahvinpapujen sävyinen iho, ruskeat käkkärähiukset ja naurava suu. Käsi ylös, kuka tahtoo Leewin perijäksi… arvasin!

Maaret oli löytänyt uuden, rentouttavan harrastuksen vastapainoksi raskaille kotitöille. Koska väärennystouhut olivat jo töidenkin puolesta tulleet tutuiksi, uusi vapaa-ajan viettotapa tuntui ihan luontevalta. Ja mikä parasta, kassa kasvoi ja saihan vielä kiinteät käsivarretkin!

Kirpeät talvi-illat saivat pariskunnan vakiintuneenkin lemmen leiskumaan. Leewi sattui kerran valvomaan huoneessaan ja mietti kuumeisesti, mistä oudot äänet ja sängyn natina lähtivät.

( Sori tuo Maaretin vanha kampaus, kuvakin on vanha mutta sopi tähän väliin) 

Lopputalveen kuuluivat muun muassa kaksosten syntymäpäivät. Kakkuakin ostettiin, mutta vieraita ei kutsuttu. Maaret vei pienokaisensa kermaunelman luo, ja perhe hurrasi.

Ensin täytti Ailu, ruskea tukka, samat kultasilmät kuin äidillään ja iho numero kaksi. Kasvonpiirteistä: outo leuka, nykerönenä, tuuheat kulmat ja korkea otsa . Ikävä kyllä Ailullakin on klassinen, olematon ylähuuli. Siitä huolimatta aika suloinen, eikö vain?

Sitten olikin Oulan vuoro. Ehdotonta perijäainesta. Mustat hiukset, kultasilmät, samanlaiset kulmat kuin kaksoisveljellään, isompi nenä mutta ihostapa en ole varma. Ainakin huulet ovat hyvät. Kumpienkaan luonteenpiirteitä en ole tähän kirjannut, koska ketäpä nekin kiinnostaa! (itseäni ei ainakaan kiinnosta, mutta jos joku välttämättä tahtoo tietää, kysyköön kommenteissa)

Päivät kuluivat rutinoituneesti. Maaret hoiti lapsiaan, laittoi ruokaa, siivosi ja hommat hoidettuaan meni vielä rahaa hankkimaan. Puntti kävi töissä aina kun kerkesi, mutta usein hän huijasi pomoaan anomalla turhaa sairauslomaa ja jäi kotiin auttamaan vaimoaan taloustöissä. Rahatilannekin oli yhä huono. Jos ihmettelette, miksi en vain hankkisi perheelle lastenhoitajaa ja laittaisi molempia vanhempia töihin, vastaus on se, etten kestä katsella kun ne jättävät hoidokkinsa hunningolle ja tekevät jotain ihan muuta.

Tästä alkaisivat kadonneet kuvat. Korvaan ne kuvattomalla tekstillä parhaani mukaan.

Maaret oli taas huomannut paljonpuhuvaa pönäköitymistä  vatsanseudullaan. Hän teki raskaustestin ja kas, tulos oli positiivinen.

- Kulti, taidan odottaa taas lasta, Maaret aloitti varovasti keskustelua.

- No sehän on peevelin ihanaa, hanipöö, voinks mää taas rakentaa soman pikku rotankolon sille? Jospa se oiskin pikku tytteli, ilahtui Puntti ja läiskytti käsiään yhteen innoissaan. Maaretkin hymyili onnellisena.

  Puntti huomasi tilille kertyneen mukavasti simeleoneja, ja aloitti uuden kirjekurssin nimeltänsä "Tee-se-itse: Uima-allas". Sen käytyään hän muurasi takapihalle oikein hauskanoloisen pikku uima-altaan. Uima-altaan jälkeen rahaa ei enää riittänyt muihin lisävarusteisiin kuin uimaportaisiin, eikä suunniteltua taloremonttiakaan voitu tehdä.

    Uima-altaasta oli eniten innoissaan Maaret, joka heti kun allas valmistui lähti likoamaan sinne. Puntti asteli sisälle ja alkoi kokata juustopastaa pojille.

Jorbanjargan perheen elämä vaikutti niin onnelliselta ja suruttomalta, että seuraava tapahtuma ei olisi saanut tapahtua tarinankaan kannalta, mutta en halunnut taas kerran rikkoa sääntöjä, joten tallensin, vaikka olin kahden vaiheilla.

 Maaret siis meni uimaan raskausmasuineen. Hän tuumi itsekseen käyneensä viimeksi uimassa pikku tyttösenä ahkun rannassa. Maaret ui ja kokeili myös kuviokelluntaa, mutta yhtäkkiä häntä alkoi heikottaa, ja hän lähti uimaan kohti tikkaita. Juuri kun portaisiin oli ainoastaan muutama metri, raskaudesta uupunut Maaret vajosi pinnan alle ja hänen keuhkonsa täyttyivät vedestä. Hän yritti epätoivoisesti huitoa ja huutaa, mutta apu tuli liian myöhään. Puntti ryntäsi pihamaalle ja näki armaan vaimonsa uima-altaan pohjalla, vailla elonmerkkejä. Mies soitti ambulanssin paikalle, mutta elvytyksestä ei ollut apua. Maaret hukkui omalle pihalleeen, vei mukanaan hautaan myös syntymättömän pienokaisensa ja jätti Puntin leskeksi.

Ensimmäinen Jorbanjargan sukupolvi oli poissa, ja Puntti joutui ottamaan pojista yksin vastuun.

- Miksi rakensinkaan sen uima-altaan, syytti Puntti itseään, mutta päätti ryhdistäytyä. Ensi töikseen hän hankki edesmenneelle eukolleen muistolaatan. Pian kuvan ottamisen jälkeen uima-allaskin purettiin, että lisäonnettomuuksilta vältyttäisiin ja Maaretille saataisiin hieman kauniimpi hautapaikka.

Siinäpä se nähdäänkin, valurauta-aitaa ja kukkapensaita. Levollisen näköinen, eikö vain? 

Jos Puntti ja pikkupojat ottivat Maaretin lähdön raskaasti, Leewin se mursi täysin. Usein poika jopa pinnasi koulusta jäädäkseen suremaan äitinsä haudalle.

- Äiti, äiti, miksi sinä kuolit ja jätit meidät yksin! Minä joudun tekemään paljon enemmän töitä ja isillä on kammottavia tyttöystäviä! Minulla on niin kova ikävä sinua, äiti, miksi sinä kuolit, kun kenenkään muunkaan äidit eivät kuole? Kaikki pilkkaavat minua koulussa, koska lintsaan enkä osaa niin hyvin kaikkea, en ainakaan suomea, se on hankalaa. Isi ei auta enää minua läksyissä ja se tekee tosi pahaa ruokaa! Sinä olit ainoa, jonka kanssa minä saatoin jutella saameksi, nyt on vain Ailu ja Oula. Eadni! vuodatti pikku Leewi haudalla.

Puntti tahtoi opettaa taaperoille elämän perustaitoja, kuten kävelyä ja puhumista. Oula oppi nopsasti puhumaan, mutta kävely tuotti ongelmia.

- Iti! Mikti pitää kävellä kun on hautkempaa mönkiä!

Puntti yritti unohtaa vaimonsa soittelemalla kampuksen tytöille yliopistolle. Hän treffaili milloin ketäkin, aina itseään nuorempaa typykkää. Yksi sellainen oli Vanessa-niminen, kauppaopistossa opiskeleva nuori hepsankeikka. Hän onnistui kääntämään Puntin pään ja hankkimaan kutsun tämän luo.

Aina tyttönsä tavatessaan Puntti oli muissa maailmoissa eikä edes huomannut Leewiä, joka oli onnistunut saamaan kympin todistuksen vaikeuksistaan huolimatta. Puntin keskittyessä lirkuttelemaan Vanessalle Leewi vain turhautui aikansa kiljuttuaan ja alkoi inhota Vanessaa entistä enemmän.

Puntti päätti pyytää Vanessaa asumaan luokseen ja tämä suostui auliisti. Hän kuitenkin yllättyi kuitenkin, kun Vanessa paljasti:

- Mä oon yhdeksäntoista ja jätän jopa opintoni kesken vuoksesi.

- Niinkö nuor… siis oletpa sää ihana! Puntti takelteli, koska oli kuvitellut tyttökaverinsa hieman vanhemmaksi.

Lapset eivät olleet kuitenkaan kovin innoissaan uudesta äitipuolesta.

- Sanokaa hei Vanessalle, se on teijän uus äiti, Puntti kehotti.

- Hei, sanoi Leewi tyhjällä ja vaimealla äänellä ja meni mököttämään huoneeseensa.

Vanessa halusi edetä nopeasti ja hän ja Puntti kihlautuivat vielä samana päivänä. He riehaantuivat hieman ja menivät heti laulattamaan lakanoita makuuhuoneeseen.

Vanessa muutti tyyliään, leikkasi itselleen lyhyemmän kampauksen ja meikkasi hiukkasen. Hän kaivoi kaapista Maaretin vanhan violetin villapuseron ja Leewin  sydäntä vihlaisi, kun hän näki Vanessan kuljeskelevan äidin lempipusero päällä.

Kukaan tuskin ihmettyi, kun Vanessan maha paisui ja hän ilmoitti olevansa pieniin päin. Hän ja Puntti kuljeskelivat hölmö hymy kasvoillaan ja lässyttivät tulevasta lapsesta, perhetavoitteisia kun olivat. Pian hänen vatsansa pullistui aivan mahdottomiin mittoihin.

Raskausaika kului ihmeen nopeasti, (taidadaidaidaa…) ja eräänä päivänä Vanessa tunsi supistusten alkavan. Muutamien kivuliaitten tovien kuluttua hänen käsivarsillaan lepäsi pikkuruinen tyttölapsi. Se nimettiin Kaisaksi.

- Voi pikku tyttöseni, kuinka oletkaan noin sievä posliininvalkea nukkelapsi! Miten kirkkaat ja uteliaat nuo smaragdinvihreät silmäsi ovatkaan! lässytti Vanessa tyttärelleen, joka katseli äitiään ripsiään räpytellen. Puntti suorastaan haltioitui, kun näki saaneensa viimeinkin toivomansa tytön ja otti Kaisan lellipenskakseen.

Niin onnettomasti jatkui Jorbanjargojen elämä, mutta osa jatkuu ja luvassa on hieman bugi- ja taloesitttelyä:

Jorbanjargojen tonttiin tuli ainakin neljä-viisi ärsyttävää bugia:

1.      Koulubussi ramppaa eikä sen kyytiin pääse

2.      Kauhea sininen monttu tuli koiran kaivaman kuopan kohdalle ja koirat ikään kuin vajosivat siihen. Toinen koirista, tuo suurempi, oli juuri lähdössä pois tontilta, kun bugi tuli ja häilyi siinä puolittain melkein koko simpäivän ajan!

3.      Sanomalehtiä liihotteli ilmasta ja ne täyttivät tontin, eikä niiden tuloa saanut loppumaan

4.      Ja kaikkein pahin: lapset eivät kasvaneet.

Saattoi toki olla jotain muitakin, mutten muista kaikkia.

Joka tapauksessa, mikään muu ei auttanut kuin se, että muutin perheen eri tontille. Tässäpä vielä kuva uudesta talosta:

Pian Kaisan syntymän jälkeen Puntti huomasi sanomalehdessä kiinnostavan tontinmyynti-ilmoituksen ja laittoi postiin kiinnostuksensa tonttia kohtaan. Puntti vaihtoi pusikkoisen tonttinsa hienoon rakennusaluepalstaan lapsiperheiden suosimalla kaava-alueella.

   He rakensivat uudelle tontille sinisen, kaksikerroksisen mörskän, jossa oli huoneita niin nykyisille kuin tulevillekin lapsille. Vanhemmat ihastuivat uuteen taloon, mutta Leewi ja pikkupojat eivät viihtyneet niinkään hyvin. He kaipasivat vanhaa kotiaan ja huoneitaan.

Tuohon talon edustalle rakennettiin vielä Maaretille hautapaikka, josta tuli aika karu, koska rahat loppuivat siinä vaiheessa.

Anteeksi vielä kerran sääntörikkomukset ja töksähtely. Jatkoa voi odotella elokuulle, mutta katsotaan nyt. Seuraavassa osassa puhutaan perijästä ja elämästä uudessa talossa. Luvassa voi olla myös taloesittelyä, uusia sukuun kuulumattomia vauvoja ja tietysti lasten kasvua ja yllätyksiä. Oaidnalit!