Osa kuusi pollottaa edessänne nyt, enkä tuhlaa aikaa valittelemalla teille, miten pitkään taas kesti ja miksi. Päivitän silloin kun minua huvittaa. Ai niin, jakso 6…

Kaksosten syntymän jälkeinen aika oli toisaalta työlästä, mutta myös onnellista aikaa. Tuoreet vanhemmat eivät juurikaan ehtineet huomioida toisiaan, kun suloiset pikkuneidit ja –herra työllistivät heitä aamusta iltaan. Vilja oli tietysti äitiyslomalla, mutta Ailukin oli anonut vapaata kertomatta kuitenkaan todellista syytä, olihan miehen synnyttämä alienlapsi sellainen asia, jota ei kannattanut kylillä huudella. Nilsistä päätettiin kertoa tarinaa, että hänet oli adoptoitu muualta. Saattaisi mennä täydestä lähitienoon taaperoissa.

(Tässä vanha kuva,  oikea, siis teinikuva on...  hmm, Nicaraguan kaakkoisosissa!?)

Niihin aikoihin Ailun siskopuoli Kaisa täytti kolmetoista vuotta. Hän ei enää viitsinyt juhlia syntymäpäiviään kaverikekkereinä vaan meni ystäviensä kanssa ostarille ja tuli kotiin takaisin hiustenleikkuun ja vaatevalinnan uusimisen läpikäyneenä. Hänellä oli villapaita ja kaulaliina.

   Kaisa kuului myös onnellisten sakkiin, koska hänen haaveensa tätiydestä olivat toteutuneet, peräti kolminkertaisesti. Hän vaihteli vauvojen vaippoja ja syötti heitä hymy korvissa asti aina koulusta ehdittyään. Girste oli tädin lempilapsi ja sai istua taajaan hänen sylkkylissään, eikä Kaisa välittänyt tippaakaan, vaikka Girste olisi oksenellut sylin täyteen menneenpäivän mehukeittoa. Se oli molempien mielestä vain hauskaa.

Viljan muriseva salaisuus oli käynyt Ailulle ilmi kaksosten syntymässä, ja hän ei enää pelännyt vaimonsa metamorfoosia samaan tapaan kuin alussa. He juttelivat usein illalla ennen nukkumaan menoa menneestä päivästä.

- Ailu… Olen tutkinut nettiä ja löytänyt sieltä erään klinikan sivut, sellaisen klinikan joka hoitaa tämäntapaisia ongelmia, Vilja kertoi miehelleen eräänä iltana väläyttäen kauhistuttavia torahampaitaan.

- Sehän on hienoa, kulta, mutta miten juttu jatkuu? Ailu kysyi.

- Oletko aivan tolvana, minä olen hakenut hoitojaksoa sieltä ja päässyt! Lähtö olisi ensi viikolla. Aion viipyä puoli vuotta, koska minut luokitellaan vakavaksi tapaukseksi ja tämä vaiva on aina rajoittanut elämääni. Ethän voi kieltää sitä minulta? Vilja kähisi lukien Ailunsa ajatuksia.

Ailu vei kätensä Viljan olkapäälle ja valitti:

- Meidän on vaikea pärjätä lastenhoidosta kaksinkin. Entä sitten yksin? En ole ehtinyt treenata punttisalilla moneen viikkoon!

- Miten voit rinnastaa halpamaiset kuntoharjoittelut samaan soppaan? Minun loppuelämäni on pilalla, ellen saa ongelmaa hoidettua! Pilalla, niin kuin se alkupuolikin! Lähden varmasti. Ja mitä lapsiin tulee, Kaisa auttaa sinua ja  voit turvautua lastenhoitajaankin. Sitä paitsi minua ei liikuta pätkääkään sen vihreän pojan kohtalo, se ei ole minun lapseni.

 Sanottuaan kaiken sanottavansa Vilja ryntäsi yläkerran pikkukamariin nukkumaan ja vältteli Ailua loppuviikon samaan tapaan kuin haisevaa tunkiota vältetään.

  Vilja pakkasi aikanaan laukkunsa ja lähti matkaan vailla katumuksen häivää.

Viljan hoitojakson aikana Puntti alkoi pelätä poikansa mielenterveyden puolesta. Puntin oli melkein helppoa ymmärtää hassahtaneita tekoja, kun hän muisteli aikaa neljin poikien kanssa. Ailu kävi lisäksi vielä fyysisesti erittäin vaativissa töissä kasarmilla ja tahti oli näännyttävä. Onneksi Ailun apuna olivat Kaisa ja Puntti, muuten tämä vaihe olisi johtanut vakaviin seuraamuksiin. Puntti vihasi mielessään Viljaa, joka oli jättänyt miehensä yksin huolehtimaan lapsista mennäkseen vain jonkun poppamiehen pakeille, josta ei todennäköisesti olisi mitään apua. Puntti toivoi, että Ailulle tapahtuisi jotain piristävää.

Yhtenä päivänä, kun Ailu saapui väsyneenä ja hikisenä töistä, oven edessä odotti tyrmäävä näky:  Nuori, punatukkainen ja siro kaunotar nojaili auringon lämmittämään tiiliseinään ja hyräili jotain polveilevaa ja vanhanaikaista sävelmää. Kaikista erikoisinta siinä oli, ettei naisella ollut sellaisia vaatteita kuin niillä tytöillä mitä Ailu oli nähnyt ajellessaan töistä kotiin, eli t-paitaa ja hamosta, vaan mahtipontinen sininen pitkä mekko. Mekko oli tismalleen sellainen, missä keskiaikaiset hovineidot poseerasivat Kaisan historiankirjan kuvissa. Naisen pitkä tukka oli kuitenkin ruokoton ja takkuinen ja kasvot puhtaat meikistä, mutteivät kurasta. Ailu ei uskaltanut ajatellakaan, millaisia syöpäläisiä naisen hiuspehkossa mahtoi majailla.

- Kuka sinä olet, tyttö pysäytti kysymyksellä. Ailu kynsi takaraivoaan ja vastasi ihmeissään:

- Minä olen Ailu Jorbanjarga ja asun tässä talossa. Oletko pummi, vai miksi sinä täällä oleskelet?

- Olen Leisa Sarastus, äh, eivät asiani oikeastaan kuulu sinulle. Haluan unohtaa entisen elämäni  siellä kaukana, kun minulle on kerran suotu kielten lahja parissanne. Olen kaksikymmentäkaksivuotias ja en lainkaan tiedä, miten minun pitäisi elää täällä. Jollei joku auta minua täällä, tuhoudun, sillä minulla ei ole enää muita mahdollisuuksia. Tee poikkeus, nainen aneli.

Ailu hämmästyi vieläkin enemmän. Naisen täytyi olla jonkinlainen roolipelaaja, joka oli liikaa harrastuksensa pauloissa. Hänellä oli myös ilmeisesti sellaisia ongelmia, jotka olivat saaneet hänet ajautumaan eroon perheestään. Ailu piti nuorta naista höyrypäänä.

- En lupaa vielä mitään. Tule silti teelle tuonne sisälle.

   Juotuaan teet Leisan kanssa Ailu sai selville, että hänen edessään istui kaunein ja mielenkiintoisin nainen, kenet hän oli koskaan tavannut. Aivan sama Viljalle, koska Ailu ei edes ollut aivan varma, palaisiko hän enää koskaan. Ailu rakasti omituista kulkijaa.

Leisa pyysi yösijaa ja Ailu suostui tietenkin. Hän sijasi tytölle sängyn Kaisan huoneeseen, koska Kaisa oli kaverilla yöpymässä. Hoidettuaan homman ja palattuaan alakertaan ilmoittamaan siitä vieraalle, Leisa kaappasi Ailun syliinsä. Ailu kietoi kätensä naisen luiseville olkapäille ja tunnusteli sormillaan takkuista tukkaa.

- Leisa, jää tänne. Lupaan auttaa sinua.

Leisa muutti todellakin Jorbanjargoille. Puntti suhtautui epäilevästi ”avunantoon”; tiesihän hän toki, mistä oli kyse. Ailu rakasti pikku hyypiötään ja ylisti häntä serenaadein ja oodein. Vilja ei pyörinyt enää hänen mielessään.

kuva helkkarissa

Ailu leikkasi Leisan täiset takut lyhyiksi ja osti tälle uusia vaatteita. Hän esitteli tälle elämää joka puolelta, ja edetessään opetustyössään pidemmälle Ailusta alkoi todella tuntua, ettei Leisa ollut ihan samalta planeetalta. Onneksi nainen osasi edes lukea!

   Leisa todella rakasti kirjojen maailmaa ja tuijotti pieniä mustia kirjaimia lumoutuneena niiden tarinoista. Jos hän ei kuherrellut Ailun kanssa, niin kädessä oli varmasti joku historiallinen romaani, jossa oli kulahtaneet nahkakannet ja kellastuneen paperin mystinen tuoksu. Leisa oli niitä lukiessaan täysin elementissään.

Ailu oli saanut töistään tuntuvia boonuksia voidessaan nyt keskittyä niihin täysillä, koska Leisasta oli iso apu lastenhoidossa. Rahoilla oli ostettu kaikenlaista ylellistä kuten poreamme. Ailu ja Leisa  juttelivat siellä aina kuin ehtivät.

- Leisa, minä aion esitellä sinut pian Puntille tyttöystävänäni. Vilja viip… eikun siis meillä on yhteistä aikaa vielä runsaasti jäljellä. Kai suostut? Ailu kysyi typerästi. Leisa ei empinyt hetkeäkään ja totesi:

- Jos aikamme on rajattu, toimi toki nopeasti. Olen jo tottunut pettymään.

Niin Ailu korvat möläytyksestä punoittaen puhui Puntille asiasta ja joutui hämilleen nähdessään Puntin hylkivän reaktion.

- Onneksi edes lapsesi ovat noin pieniä, saisit hävetä! sihahti Puntti hampaittensa raosta.

Puntti nousi rappuset yläkertaan ja antoi kyynelten valua pitkin poskia. Oliko hän tosiaan ollut niin surkea isä, että oli kasvattanut toisesta pojastaan aviorikkojan ja toinen oli katkaissut välit perheeseensä jo opiskeluaikoina! Vaimo oli jättänyt hänet ja toinen oli kuollut nuorena vielä raskaana ollessaan! Oulasta ei ollut kuulunut mitään neljääntoista pitkään vuoteen. Sen verran Puntti kuitenkin tiesi, että hän oli ajautunut rikollisuuden pariin ja istunut linnassa kun oli osallistunut kännipäissään kapakkatappeluun, joka oli koitunut jonkun kohtaloksi. Tapettu mies oli ollut Maaretin vanha ex ja paatunut juoppo ja naistennaruttaja, joku Karsta nimeltään. Huhuttiin, että hän olisi jopa Leewin biologinen isä! Niin, Leewi. Leewi oli valmistunut hiljattain lakimieheksi ja muuttanut paremman työtilanteen perässä Simerikkaan. Poika lähetti vain silloin tällöin kortin sieltä eli hänestäkään ei juuri koskaan kuultu. Kukapa olisi muistanut vanhaa Punttia.

Tytöt alkoivat olla jo isoja venkuloita, ja ensimmäinen vuosi oli tulossa täyteen. Nils oli täyttänyt vuoden neljä kuukautta aikaisemmin, mutta synttäreitä juhlittiin kaikille kolmelle yhdistetysti. Vieraita ei viitsitty kutsua, koska pikkuiset olisivat vain säikähtäneet ihmisvilinää.

  Puntti oli hommannut lähileipomosta kakut ja valmisteli juhlia touhukkaasti. Suuren päivän koittaessa kaikki oli hoidettu ja ensimmäinen vekara saatiin viedä kakun luo.

(Kakkukuvan söivät koit!)

Nils, vanhimpana ja ”viisaimpana”, vietiin ensin juhlimaan. Poika yritti kiskoa kynttilöitä ja tahmasi naamansa kermaunelman kuorrutteeseen. Kaiken härdellin jälkeen pikkuinen sai kynttilät puhallettua ja tuli vuoro antaa lahjoja. Nils sai uudet vaatteet ja hänet vietiin ihka ensimmäistä kertaa parturiin.

  Nilsillä oli kauniit, paksut ruskeat hiukset kuin isällään, mutta vaikka silmät hehkuivat samaa kultaa kuin Ailulla ja Oulalla, niin ne olivat suuret ja sameat. Onneksi poika näki sentään jotenkin, mutta hänelle pitäisi hankkia myöhemmin rillit, jahka ne pysyisivät päässä eivätkä tippuisi vessanpyttyyn kun Nils harrasti mielipuuhaansa.

Tytöt önisivät jo kiukkuisina sittereissään, kun tuli Girsten vuoro päästä puhaltamaan. Metakka herätti viimein myös Leisan huomion, ja tämä ilmestyi paikalle taas kohtuuttoman vähissä vaatteissa. Se sai Puntin kireän pinnan venymään vielä hieman lisää. Kuinka tuo outo hampuusi ilkesi pilata lastenlapsien syntymäpäiväjuhlat holtittomalla esityksellään! Olisi ollut parempi, jos koko elukka ei olisi välittänyt ilmestyä paikalle! Puntti hillitsi itsensä vielä hetken ja puhalsi kynttilät Girstesen puolesta, kuten myös piakkoin Kárenkin.

Ei saakeli! Taas puuttuu kuva1 Minä inhoan tätä! P####¤% S"14&890´´+´+^*!!!!!No Kárella kuitenkin on pieni nenä, musta lyhyt tukka ja isonpuoleiset kultasilmät, joissa on velmu katse.

Kummallakin tytöllä oli kiiltävänmustat hiukset perittynä Puntilta ja myös Viljalta ja hänen kroatialaiselta äidiltään. Girste oli saanut synnyinlahjaksi harmajat silmät sekä auringonpaahteesta helposti ruskettuvan hipiän. Siskonsa oli puolestaan kalpeampi ja omisti hätkähdyttävän kullankeltaiset silmät kuten sudella. Kalkkinaama oli myös tytöistä leikkisämpi ja villimpi. Káre saattoi tonkia potan sisälmyksiä riemuissaan tuntitolkulla ja levittää sitten löydöksensä vasta uusitun laattalattian rakosiin, kun taas Girste istui aristokraattisen jäyhästi hypistelemässä Leisan pukukankaita, joista tämä ompeli taidokkaita vaatteita, tai ängeskellä palikkapelin osasia koloihinsa edes kikattamatta, mikä on taaperotytölle kultamitalin paikka kilttiydestä.

Leisan kangaskasan luota kuului riemastunutta hihitystä, saksien naksetta  ja lopulta toruja. Káre oli katsos löytänyt kangassakset ja leikkonut arvokkaimpiin brokadeihin kurkistusaukkoja ja lopulta keksinyt alkaa leikkaamaan itselleen uutta muotikampausta. Touhu oli päättynyt lyhyeen, sillä Leisa oli saapunut kangaskaupasta ennemmin kuin oli aikonut ja huomasi tyllerön touhut. Káren kampaajanura jäi yhtä lyhyeksi kuin hänen uusi otsatukkansa eli kolmen millin mittaiseksi, kun pahantekoon puututtiin. Leisa huokaisi syvään. Tuosta tenavasta oli ainainen riesa.

  Lastenhuoneessa oli huomattavasti rauhaisampaa, koska siellä ”oppineiden seura” oli kokoontunut opettelemaan kellopelin pimputusta sekä palikkapelin taktiikoita. Girste ja Nils olivat ihanan rauhallisia verrattuna villiin Káre- kakaraan. Heihin Leisa ja muut olivat erittäin tyytyväisiä.

Puntti osallistui paljon lastenlapsiensa hoitoon ja kasvatuksen, ja lähes aina hänen sylissään keinui joku pienokaisista, tällä kertaa Nils.

   Kulloinkin vuorossa oleva mönkiäinen sai kuulla tarinoita merirosvoista ja jättiläisistä ja Nilsiä varten oli säästetty hurjimmat jutut, koska Puntti epäili tyttöjen kavahtavan niitä enemmän. Taas kerran hän oli väärässä, sillä Nilsiä nynnympää tenavaa tuskin oli. Nils puhkesi kyyneleisiin viimeistään siinä vaiheessa, kun sadussa alettiin kertoa vaikkapa Tuhkimon häijyistä sisarpuolista ja Pekan kana- laulun kettu oli jo ehdottomasti liikaa hänelle – ja Girstellekin. Káre puolestaan rakasti huimimpia seikkailuita ja hänen ensimmäinen sanansa oli ollut ”panttalivaunu”, jonka tyttö oli varmaan kuullut, kun Kaisa harjoitteli nykyaikaisesta sodankäynnistä kertovaa esitelmäänsä kotona. Huhhuh!

Puntti oli käynyt eläkkeelle jäätyään laiskaksi ja vietti aikaansa puoleen päivään saakka yöpaidassa liehuen ja haaveillen entisistä ajoista. Opiskeluajat pyörivät entistä useammin harmaapäisen ja paljasohimoisen miehen mielessä ja heilat ennen Vanessan ja Maaretinkin aikaa laukkasivat hänen mielessään lakkaamatta. Aina kuin talon ohi kulki joku yliopistolaistyttö, Puntti ei malttanut olla vislailematta perään. Hyi hyi Puntti, etkö voisi keskittyä ikäisiisi naisiin!

Puntti istui vaaleansiniseksi kaakeloidussa, ankeassa kylppärissä ja salakuunteli. Ailu jutteli puhelimessa seinän takana ja Puntti yritti epätoivoisesti selvittää, kuka oli linjan toisessa päässä. Voisiko se olla Vanessa? Ei oikeastaan, se kelmi oli lähtönsä jälkeen soittanut vain kahdesti, pilapuheluita kumpikin ja lisäksi hoitanut joitain eroasioita alkuvaiheessa. Mitäpä ex-akalla olisi Ailulle asiaa? Se ei todellakaan voinut olla Vanessa.

- Vilja kulta… Ailun ääni yritti pysyä uskottavana. Puhelin rätisi ja Ailu riensi alakertaan Leisan luo ja pian alkoi kuulua rajun riidan ääniä.

   Niinpä tietenkin! He olivat unohtaneet Viljan täysin! Hänen paluunsa oli viivästynyt, ja se pahuksen Leisa oli lorvaillut talossa niin kauan, että lapset tuskin muistivatkaan äitiään! Puntti jatkoi salakuuntelua, nyt alakertaan, mutta kyyläämisen riemu silmissä silti loistaen.

Leisa selaili sanomalehteä typertyneenä. Hän oli riidellyt Ailun kanssa juuri ratkaisevasti, mistähän syystä, sitä hän ei oikein ymmärtänyt. Ailu oli tullut aukomaan päätään laiskottelusta ja siitä, miten Leisa ei muka enää huomioinut häntä ollenkaan. Leisa oli tietenkin alkanut inttää vastaan, ja lopulta kärhämä oli kääntynyt käsikähmäksi. Leisan pieni mutta kipakka nyrkki oli lyönyt Ailulta irti kaksi hammasta ja Ailu oli antanut takaisin ainakin samalla mitalla ja käskenyt häipyä kauas hänen talostaan niin pian ja kauas kuin mahdollista. Leisa oli osannut odottaa pakkeja, muttei näin kipeitä sanan monellakin merkityksellä. Poskea kuumotti ja kieli palasi yhä uudestaan ja uudestaan tunnustelemaan tyhjiä paikkoja hammasrivissä. Hän oli nyt yksinkertaisesti tuuliajolla keskellä aavaa ulappaa. Missään ei näkynyt satamaa, eikä edes horisonttia. Leisa viskasi lehden maahan ja soitti taksin. Sanomalehdestä ei ollut ollut apua, joten olisi suunnattava kaupunkiin pummaamaan. Ylpeytensä hän aikoi kuitenkin säilyttää, eivätkä sossut saisi koskaan tietää puuttuvien etuhampaiden tarinaa. Nyt oli vain pärjättävä. Leisa poistui Jorbanjargojen talosta molemmat sydämet kiivaasti sykkien.

Kaksi kuukautta myöhemmin

Vilja oli palannut kotiin pari kuukautta sitten ja oli onnellinen niin. Hänen lykantropiaansa ei oltu saatu poistettua, mutta oireet olivat helpottuneet kovasti. Nyt salaisuudesta saattoi keskustella keiden tahansa kanssa ilman, että he kaikkosivat kavahtaen kauas pois. Viljaa mietitytti muuan toinenkin asia: hänen mieleensä oli palautunut paluuyö viikko sitten, ja piipahdettuaan lääkärissä hän oli saanut huomata olevansa pieniin päin. Onneksi Ailu oli ottanut asian hyvin ja Puntti oli melkein hyppinyt kattoon kuultuaan uutisen. Oi, miten pilvissä Vilja leijailikaan!

Taitojen opettaminen taaperoille oli Viljan mielestä mitä mukavinta puuhaa ja hyödyllistäkin. Palkitsevaa oli nähdä peikkotyttö Kárenkin oppivan pitkän opettelun jälkeen potalle ja istuvan siinä sävyisästi. Girste osasi jo puhua ymmärrettävästi. Ailu oli oma hellä itsensä ja taloustilannekin  oli mainio. Vilja värjäytti hiuksensa mielialansa mukaan iloisen punaisiksi ja antoi pitkien kutrien liehua vapaina lasten hypisteltävinä. Punttikaan ei vaipunut enää niin usein itselleen tyypilliseen melankoliaan, vaan touhusi lasten kanssa. Kaikki oli upeasti – Viljalle. Hänen ruusunpunaisien silmälasiensa läpi eivät näkyneet toisen naisen oleskelun merkit tai Ailun puuttuvat hampaat.

Jääkö Ailu koskaan kiinni?

Kuuluuko Leewistä tai Oulasta enää mitään?

Millaisia lapsista syntyy tai kasvaa?

Miten Kaisan ja Puntin kohtalot jatkuvat?

Vastauksia osassa 7!