Tämän jaksoparan kirjoittaminen vaati ajan syyslomaviikon loppupuolelta nykyiseen lumiseen kauteen, mutta tulipa tehtyä. Kuvanlaadusta niuhottajille: Nytpä on osa kuvista Kuvasangosta kaivettuja, ja  jatkossa kaikki tulevat sitten sieltä! Esirippu avautuu, olkaapa hyvät!

Tässä on viimein toinen puolikas kaksosista, Káre. Hänestä uskallan veikata perijää, koska haluan kultasilmien periytyvän jatkossakin ja olevan Jorbanjargain tunnusmerkki. Varsinaiseen tarinaan kuitenki

Vilja hymyili onnellisena lukiessaan appensa vieressä. Kirja, jota hän pyöritteli käsissään piti sisällään raskausajan jumppaohjeita.  Hän odotti  kolmatta lastaan, vaikkei se vielä  juuri näkynytkään.

Puntti oli tulevasta erittäin iloinen, koska rakasti kaksosia ja pientä viherihoista Nilsiä. Neljäs lapsenlapsi olisi varmasti ukkinsa lellikki ja vanhempiensa tuleva tuiteli, vaikka hänen synnyttyään touhua tulisi varmasti riittämään.

Viljan maha paisui alati, ja pian hänen oli vaihdettava löysempiin vaatteisiin. Ihmissusi, joka odotti ”pentua” oli monien mielestä oudonpuoleinen näky, mutta Ailun mielestä Vilja oli kaikkine vikoineen maailman kaunein nainen, sillä hän ei lorvaillut, eikä pettänyt. Toisin kuin eräät.

Kuva on uponnut lietelantalaan...

Lastenlapsien seurasta huolimatta Puntilla tuli toisinaan tekemisen puute, joten hän avasi pienen kotistailaamon. Ensimmäisiin asiakkaisiin lukeutui tuo tuikeannäköineen mummeli, Mirjami Partapuoli, koska stailaamo oli suunnattu kypsemmille naisille. Vaikka Puntin mielestä hänen Mirjamille tekemänsä meikki oli aistikas, Mirjami oli toista mieltä ja marssi kiukkuisena pois maksamatta.

   Se sai Puntin taas vaipumaan masennuksen alhoon. Oliko hän tosiaan kaikkien naisten hylkimä heittiö, joka ei kelvannut muuhun kuin pojan lasten kaitsijaksi? Hän muisti taas Vanessan kanssa riidellyt päivät ja Maaretin hautajaiset, itkevän Leewin ja pienet Hannun ja Johannan, joita ei ollut Vanessan lähdön jälkeen näkynyt.

Oli jälleen täysikuu, ja ilta alkoi pimetä. Kaisa odotti Viljaa tulevaksi, sillä hän oli päättänyt selvittää Viljan paljastuneen salaisuuden läpikotaisin. Kaisan salainen toive oli saada purema  Viljalta ja päästä Kuunulvojain kiltaan, huhuttuun järjestöön, johon Kaisan ihastus väitti kuuluvansa. Kaisa ei ollut edes varma, oliko poika lainkaan ihmisusi, mutta ei kai puremasta haittaakaan olisi.

  Vilja saapui ja hänen puistattava metamorfoosinsa alkoi. Ystävälliset ja tutut silmät vääntyivät sieluttomiksi pedon silmiksi, lämpimät kädet, jotka olivat leiponeet vielä iltapäivällä pullaa, saivat karmaisevat kynnet ja harmaata karvaa. Viljan huulien välistä työntyi veitsenteräviä torahampaita ja suu vaahtosi raivokkaasti. Kaisa katsoi sitä kauheudesta lumoutuneena, eikä enää ollutkaan niin varma kaikesta.

 Kun muodonmuutos oli rauhoittunut, Kaisa uskaltautui kysymään:

- Vilja, puraise minua. Haluan ku-ku-kuulua Kuunulvojain kiltaan.

- Tyttö hyvä, ssse on vain legendaa. Tämä on vitsauss, kirouss joka turmelee elämän. En ssuosstu, kähisi Vilja.

   Kaisa juoksi pois, hänelle riitti. Hänen ihastuksensa olikin vain pelkurimainen valehtelija ja epärehellinen lurjus. Kaisa kokosi tärkeimmät tavaransa ja alkoi anoa stipendejä eri alueilta. Yliopisto olisi loistava paikka aloittaa itsenäinen elämä.

Kaisa lähti opistolle heti kun sai päätettyä paikan. Hän lähti samalle yliopistolle, missä Ailukin oli opiskellut. Puntti jäi kaipaamaan tyttöään, ainoaa linkkiä omiin lapsiinsa, mutta ilahtui, kun tyttö alkoi opiskella hyvään ammattiin, psykologiksi.

Kaisan lähdön jälkeen aika kului kuin pikakelauksella. Nils täytti viisi vuotta ja sai viimeinkin silmälasit. Pokat olivat sen verran hienot, että niiden saamista Nils juhlisti pomppimalla uudella lastensängyllään. Tuolla menolla ne särkyvät pian, olisi Vilja tahtonut pojalle huomauttaa, muttei hennonut, kun katseli tämän naiivia iloa niinkin pienestä asiasta kuin sängyn kimmoisa patja.

Káre ja Girstekin varttuivat pian Nilsin jälkeen kouluikään. Káre osoittautui sangen villiksi vekaraksi, vaikka eihän se ollut vanhemmille mikään yllätys. Hän myöhästyi aina koulusta ja sai kalkkismaiset aikuiset hermostumaan rikkomalla ikkunoita ja saippuoimalla kahveja ja konjakkilasillisia. Hänellä oli menoon sopivat, useimmiten rapaiset lappuhaalarit ja tuulen tuivertama tukkapehko. Jorbanjargojen pesukone pysyi pyörinnässä hänen ansiostaan. ( Káresta oli taas hieno kuva, mutta Vuodatus söi sen. No, lukekaa etenpäin, kyllä te vielä Káren tulette näkemään.)

Girste oli tyttömäisempi ja kiltimpi. Hänellä oli vaaleanpunainen kukkamekko, jakaukselle kammatut hiukset ja tasainen otsatukka. Girste teki aina auliisti läksynsä ja lauloi pyhäkoulun kirkkokuorossa. Káre oli sieltä heitetty ulos, koska hän oli ampunut pyhäkoulun vetäjää ritsalla rusinalla silmään ja vienyt salaa sammakon ehtoollismaljaan ennen jumalanpalvelukseen menemistä.

Girste oli enimmäkseen omissa oloissaan, maalaili vesiväreillä ja luki kirjoja. Hän usein pyyteli äidiltään, että tämä saisi hänelle kiltin pikkusiskon. Vilja vastasi Girstelle, että se voi olla mahdollista pian, sillä hän oli aivan viimeisillään.

Kauaa ei Girsten tarvinnut mankua, koska Viljan aika koitti viikon päästä. Hän oli herännyt yöllä hakemaan juotavaa keittiöstä, mutta pikkuinen olikin ilmoittanut tulostaan. Ailu oli sännännyt apuun ja ennen kuin ambulanssi oli ehtinyt paikalle, Vilja oli saanut pienen mustatukkaisen ja harmaasilmäisen, kalpean vauvan. Vauva oli Girsten suureksi pettymykseksi poika, ja se ristittiin Bieraksi.

Káren mielestä oli hauskaa tökkiä pikkuista silmään. Se olikin hänen lempiharrastuksensa ja jopa isoveli Nils äityi joskus mukaan pahantekoon.

Muutama kuukausi oli kulunut Bieran syntymästä, ja Káre ja Nils juttelivat tapansa mukaan äidin ja isän sängyllä istuen.

- Eikö Nils olekkin tylsää, että isi ja äiti tykkää vain siitä uudesta vauvasta?” Káre valitti veljelleen saameksi.

- Joo on, ja nyt äiti saa vielä uusia vauvoja, isi kertoi mulle niin. Eikä se saa vain yhtä vaan se saa monta, lääkäri oli kuulemma kertonu niin! hihkui Nils ylpeillen uusilla tiedoillaan.  Káre nyrpisti nenäänsä ja vonkaisi:

- Vauvat on tylsiä. Miksi ne ei voi syntyä vaikka kuusvuotiaina?”

Toinen Káren lempiharrastuksista oli tietokoneella pelailu. Hän pelasi lumilautailupeliä Hyppyrist! aamuin, illoin, ja silloin kun olisi pitänyt olla koulussa. Girste tuhahti Kárelle koulusta tultuaan:

- Miten Káre voit olla noin lapsellinen, isot tytöt leikkii poneilla ja kotista eikä pelaa tietsikalla.  Isääää! Káre näyttää keskisormea ja puhuu härskejä! Isäää-äää-ä!

Kárella oli hauskaa, kun hän livisti paloportaita pitkin pakoon vihaista Ailua.

Vilja, jonka raskaus ei vielä mahagotlereitten alta erottunut, vei parhaillaan nuorimmaistaan kaupan lisäaineita pursuavan kermavalmisteunelman tykö. Hänhän ei tunnetusti ollut mikään kokkikolmonen.

Vilja huokaisi ääneen. Joka paikkaan konttaavaa ja paljon huomiota vaativaa taaperoa tässä vähiten kaivattiin! Ja miten nopeasti pikkuruisen Bieran vauva-aika olikaan hulahtanut! Kohta koittaisi siis sekin aika, jolloin Nils hinkuisi mopokorttia ja Girste tilaisi postimyynneistä push-up- liivejä, hän ajatteli kauhulla.

Jokainen päivä viimeisen vuoden aikana oli ollut lähes samanlainen,  kun samat hoitorutiinit oli suoritettu tarkassa järjestyksessä: Bieran vaipanvaihto, syöttäminen, sitten aamiainen koululaisille ja niin edelleen. Niin se aika kuluu, tuumi Vilja hivenen tätimäisesti ja puhalsi  viimein kynttilät poikasen puolesta.

Biera ei vanhempien yllätykseksi näyttänyt kovin paljoa kummaltakaan siskoltaan, eikä varsinkaan veljeltään. Hänellä oli nätisti sanottuna pyöreämuotoinen nenä. Silmät olivat samanlaiset hyiset jäälinssit kuin papalla ja äidillä, mutta iho oli kauniin kalvakka. Suloinenhan Biera on taaperona, mutta entäs siitä eteenpäin? Sen vain yksin Gurami tietää (ja tietää Toyankin, muhahahaaha-ha).

 Vilja oli pyöristynyt taas reilusti ja antoi sen näkyä kuljeskelemalla pyjamassa kaiket päivät. Kuten Vilja oli jo raskauden aivan alussa saanut tietää, raskaus oli monisikiöinen, joten Vilja pullistui ja paisahti huomattaviin mittoihin. Hän oli aikamoinen näky kirkkaanvärisessä pyjamassaan ja suurissa rihkamakorvakoruissaan, ja kun lapset joskus kutsuivat kavereita kylään, Girsten mammuttiäidistä keskusteltiin vielä pitkään ekaluokan marttakerhossa.

Lasten määrän alati kasvaessa talon laajennus kävi välttämättömäksi, joten Biera ja tulevat pienokaiset saivat ihka uudet huoneet. Rahan puutteessa kovin paljon materiaa lapsille ei voitu kerätä, mutta Ailu ja Vilja korvasivat sen paljon tärkeämmällä rakkaudella ja huolenpidolla. Vaikka pikku Bieralla olikin vain yksi kehittävä leikkikalu ja kierrätyskeskuksesta noudettu lastulevykehto,  niin hän oli onnellinen leikkiessään isän kanssa helikopterileikkiä, joka oli poikien ihan oma juttu. Isälläkin oli riemukasta, kun taas oli talossa polvenkorkuinen pikkupoika, jolle opettaa makkaran syömistä ja sormivärillä maalaamista.

Vilja heräsi eräänä syksyisenä iltana synnytyspolttoihin, joten hänet kiidätettiin hetipikaa lähimpään terveyskeskukseen. Ailu ajoi kieli vyön alla halki öisen kotikunnan ja ehti saada yhdet ylinopeusmätkyt ennen kuin sai kiidätettyä kärsivän rouvansa  auttavien käsien luo.

  Vuorensaaren terveysasemalla syntyi sinä yönä suloiset kaksoset, tyttöjä kumpikin. Kummallakin oli mustat hiukset ja kalpeansiniset silmät, toinen oli iholtaan hieman toista tummempi. Vaaleampi, veljeään Bieraa kovasti muistuttava neiti ristittiin Sire Jorbanjargaksi ja toinen, kippuranenäinen tytteli sai nimen Ebba.

Vilja oli ikionnellinen tytöistä, mutta päätti voipuneena heidän jäävän perheen pienimmiksi. Ailu oli samoilla linjoilla, vaikka hän ei olisi pistänyt pahakseen kymmentäkään lasta. Ailu näet ei paljoa lastenhoitoon osallistunut, eikä oikein ymmärtänyt Viljan väsymystä.

Kun pakollinen sairaalassaoloaika oli ohi, palattiin arkeen. Viljalla oli painajaismainen kiire koko ajan, kun talo oli täynnä pienokaisia ja Ailulla oli työkiireitä ylennyksen myötä. Viime yönä Vilja oli saanut nukuttua kaksi tuntia, sillä Sire oli huutanut vaippaihottumaansa koko yön. Iltapäivällä, kun koululaisetkin olivat tulleet kotiin ja hän ajatteli ottaa nokoset, penskat Bieraa myöten alkoivat karjua kuin demonien riivaamina. Vilja nousi huokaisten vaihtamaan pienokaisten vaippoja. Väsymys sumensi hänen silmiään.

- Minä en kelpaa mihinkään, olen laiska ämmä ja huono äiti, Vilja sopersi kyyneliensä lomasta, kun Ailu oli tullut huomauttamaan töistä tultuaan, ettei janssoninkiusaus ollut uunissa. Viljalla oli vauva sylissä ja tämä tutkaili suurin silmin itkevää äitiään. Ailu meni lykkäämään ruoan uuniin ja tuhahti vaimolleen:

- Älä jo houri, Vilja. Hyvin sinä minulle ja penskoille kelpaat, eikä ole Punttikaan valitellut. Häntä pystyyn, kyllä ne siitä vielä isoiksi kasvaa.

   Vilja yritti pyyhkiä kyyneltipat keltaisen jumpperinsa hihaan, muttei kyennyt. Hän lysähti parketille ja nukahti siihen. Ailu kirosi rumasti ja kävi viemässä vaimon sohvalle.

Puntti oli taas vaipumassa synkkyyteen, mutta hän oli sentään tiedostanut tilanteen. Ikävä kyllä Puntti ei yrittänyt hakea apua muilta ihmisiltä vaan tilasi eräästä postimyynnistä perinteisin menetelmin valmistettua zimzenialaista arsenikkijuomaa luettelon mukaan ”masennusta torjumaan”.  Hän oli salannut ostonsa nuoremmilta polvilta ja aikoi korkata hanaviininsä puutarhassa muitten katseitten ulkopuolella. Hän oli ottanut vanhan kunnon snapsilasinsa, isältä perityn sukukalleuden juoma-astiaksi.

  Paketin ohjeitten mukaan juoma pitäisi nauttia yösydännä, joten hämärän laskeuduttua harmaahapsinen vanha ukko hipsi ulos halki kuuran koristeleman puutarhan. Lunta ei ollut vielä tullut.

Ailun herätti koriseva rääkäisy ulkoa. Hän kiskoi laventelinsinisen kylpytakin päälleen ja juoksi paljasjaloin ulos. Puntti siellä yski ja kakoi jotain sangen radioaktiivisen näköistä tököttiä kurkkuaan pidellen. Ailu soitti ambulanssin, ja sillä kertaa nopea toiminta pelasti Puntin. Zimzenialaissotku kaadettiin mäkeen, mutta uppiniskainen Puntti oli säilönyt osan tinaiseen taskumattiinsa myöhempää käyttöä varten.

Lykantropinen Vilja oli täytättämässä poikaansa Bieraa. Hymyyn oli aihetta, sillä lapsena viikarista olisi vähemmän harmia ja pian tytötkin varttuisivat isommiksi ja omatoimisemmiksi.

  Tällä kertaa Biera sai itse puhaltaa kaakun kynttilät ja lausua toiveensa julki. Haparoivalla äänellä Biera julisti:

- Minä tahon junaraan.

Synttärikemujen edetessä sankarinkin ujous unohtui ja lapseksi kasvaneena  hän sai viimeinkin nauttia sängyllä pomppimisesta. Uusi, tai itse asiassa Bieralle uusi, kierrätyskeskuksesta haettu lastensänky oli onneksi kestävää tekoa vielä edellisenkin käyttäjän jäljiltä eivätkä sen jouset kärsineet Bieran riekkumisesta.

 Bieran huonetta oli pykätty uuteen uskoon, vauvanlelut oli raivattu nuoremmille siskoille ja pinnasänky oli annettu myös heille. Seinälle oli läntätty Bieran tumpeloilla käsillä tuhertamia, herttaisia rekkapiirroksia.

Pian vuorossa olivat pikkutytöt. Ailu oli ottanut syliinsä Ebban ja Vilja Siren. Kuin yhteisestä sopimuksesta he yhtä aikaa puhalsivat kakkujen kynttilät ja tytöt saivat lahjoja.  Koko laaja suku hurrasi, ja jänisräikät surisivat toitotustorvien säestäessä.

Sire Jorbanjarga, varma perijäehdokas, jollei olisi noita harmajia silmiä. Nätti tyttönen, muuta ei oikein voi sanoa. Sirelle sopivat vielä oikein hyvin nuo Peggysimsin kiharat.

Ebbastakin tuli suloinen pitkien palmikoineen, vaikka tuo nykerönenä arveluttaakin minua hiukkasen. Isänsä turpeaan partavärkkiin verrattuna Ebba on kuitenkin kuin siro haltiatyttö, mutta haltiatytöt eivät taida pulautella niin ahkerasti kuin kummallakin tytöistä oli tapana!

Monilapsisella perheellä ei aina ollut varaa maksaa kaikkia laskuja. Sen tähden  U. Ulosottosim- taiteilijanimella tunnettu ukko kaarsi pihaan rumalla pakullaan vähintään pari-kolme kertaa vuodessa perimään tavaroiden muodossa maksamattomia laskuja. Vilja sai stressistä näppylöitä ja aina laskujen eräännyttyä ja kassan paistaessa typötyhjänä hänen naamansa versoi vieri vieressä pahoja paukamia

U. Ulosottosim virnuili typerästi viedessään tällä kertaa sohvan, potan ja kirjahyllyn eli ainoat uutena ostetut kalusteet. Hänen pahanilkinen lärvinsä kauhistutti pientä Ebbaa siinä määrin, että pienokainen pökertyi. Puntti järkyttyi myöskin ja ryntäsi pihalle juoksemaan arkkivihollistaan kiinni. Kun U. olikin nopeampi, Puntti sai mielenvikaisuuden puuskan ja alkoi kopeloida povitaskuaan.

  Puntti nosti huulilleen pienen, myrkynvihreää kuplivaa juomaa sisältävän metalliputelin. Hän siemaisi pitkään ja hartaasti huudahtaen:

- Tällä kertaa sinä lurjus et pääse pakoon, erikoisjuoma antaa minulle bätmäninvoimat ja juoksen sinut kiinni! U. Ulosottosim, olet viheliäisin koronkiskuri näillä ma…

Puutarhasta kuului outoja ääniä. Ailu kuuli ne ja käski Viljan pitää lapset sisällä. Ulkona häntä odotti se näky mitä hän olikin pelännyt. Ailu soitti kauhuissaan hätänumeroon, ja pian ambulanssi tuli noutamaan Puntin. Enää Jorbanjargat saattoivat toivoa vain parasta.

Jokin musta oli kyllä häilynyt Puntin yllä ennen piipaan saapumista, mutta se oli hävinnyt yhtä äkkiä kuin oli saapunutkin. Olikohan kyseessä ollut itse Tuonen herra?

Kuinka höppänän Puntin käy? Millaisia perijäehdokkaita lapsikatraasta saadaan? Pettääkö Viljan lupaus? Tapahtuuko jotain yllättävää?

Ei vastauksia kysymyksiin, ennen kuin viisi tyyppiä käy kommentoimassa! Aion myös jatkossa linkittää kaikki kuvat  Kuvaämpärin kautta. Jos osaan ja viitsin, toive paremmista kuvista saattaa toteutua, lopullisesti.

-Adios, amigos, Gurami-